Verkkouutiset

Asiantuntija: Puoluelain uudistus palvelee yhden asian liikkeitä

Lauri Tarastista myös olemassa olevien puolueiden hajottaminen tulisi helpottumaan
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaali- ja puoluelainsäädännön asiantuntija, ministeri Lauri Tarasti varoittaa Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan puoluelakiin kaavailtujen muutosten seurauksista.

Puoluelain kolmatta pykälää muutettaessa puolueen voisi jatkossa rekisteröidä 5 000 käsinkirjoitetun kannattajakortin sijaan 5 000 sähköisesti allekirjoitetulla.

– Jokainen meistä on seurannut, kuinka helppoa on so­siaalisessa mediassa kerätä 5 000 kannattajaa jollekin idealle, Tarasti kirjoittaa.

– Yhden asian liikkeet pyrkivät julkisuuteen, ja rekisteröityminen puolueeksi olisi tällainen temppu. Samalla ne pääsisivät vaaleissa puoluelain kymmenennen pykälän tasapuolisuusvaatimuksen nojalla Yleisradion vaaliohjelmiin, vaikkakaan eivät ohjelmallisten syiden vuoksi yhdessä suurten puolueiden kanssa.

Rekisteröimisen helpottumisen lisäksi lakimuutoksella on Tarastin mukaan myös se seuraus.

– Olemassa olevan puolueen hajottaminen kävisi helpoksi. Useissa puolueissa on erilaisia mielipidesuuntauksia. Jos eriävistä käsityksistä ei voitaisi sopia, olisi todella helppoa erota ja perustaa uusi puolue omine kannattajineen. Jo sillä uhkaamisella voisi olla vaikutusta, Tarasti kirjoittaa.

Tarastin mukaan eri kannatusvaatimusten luvut eivät ole uudistuksen jälkeen enää oikeassa suhteessa toisiinsa.

– Käsitykseni on, että 5 000 käsin allekirjoitettua kannattajakorttia vastaa menettelyllisesti suunnilleen 20 000 sähköistä kannattajakorttia. Esitin tämän myös perustuslakivaliokunnalle, Tarasti kirjoittaa.

–Puolueen perustamiseen tulossa olevat vaadittavat 5 000 sähköistä kannatusta eivät myöskään ole oikeassa suhteessa kansalaisaloitteeseen eduskunnalle vaadittavaan 50 000 sähköiseen kannatukseen nähden.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)