Venäjän-tuntija, professori Mark Galeotti pohtii The Moscow Timesin kolumnissaan, mikä sai Venäjän presidentin Vladimir Putinin kääntymään perinteisen diktatuurin kannalle aiemman ”postmodernin autoritarismin” tai ”hybridiautoritarismin” sijaan.
– Tosiaan, minä pidin aina putinismia ”postmodernina autoritarismina”, koska pelon ja voiman sijaan se perustui enemmän narratiivin hallintaan. Feikkiparlamentista kolme neljäsosaa on täytetty pikkutekijöillä, jotka on valittu kolme neljäsosaa feikeistä oppositiopuolueista, joista taas on tehty mahdollisimman vähän houkuttelevia. Tämä tarjosi teatterillisen jäljennöksen demokratiasta. Kuitenkin ruohonjuuritasolla oli tilaa kansalaisyhteiskunnalle, niin kauan kuin se keskittyi paikallisiin tai vain tiettyihin asioihin, ja jopa elävää ja kriittistä mediaa.
Galeotti kirjoittaa, että erikoispoliisi OMON, turvallisuuspalvelu FSB ja valtiollinen tutkintakomitea toki olivat aina valmiita sortamaan ja rankaisemaan. Muutoin maan hallinto luotti siihen, että se voi joko ostaa kansalaiset puolelleen tai vakuuttaa, ettei muita vaihtoehtoja nykyjärjestelmälle ollut, ja jos olikin, ne ovat huonompia kuin nykyinen.
– [Niccolò] Machiavelli tunnetusti sanoi, että jos ruhtinaan tulisi valita, ollako rakastettu vai pelätty, on parempaa olla pelätty. Postmoderni itsevaltias kuitenkin tietää, että rakkaus saattaa olla epävakaata ja pelko tuhoavaa, joten apatia on niitä molempia parempi.
Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin liike julistetaan terroristijärjestöksi, mielenosoituksiin vastataan voimalla, Riiassa toimiva Meduza-uutissivusto määritellään ”ulkomaalaiseksi agentiksi”, tutkiva journalismi ja FSB:n toimia tutkivat lakimiehet tukahdutetaan. Galeotti pohtii, mikä sai Putinin siirtymään jälkimodernista apatiadiktatuurista suoraan sortoon.
– Sitä on ulkopuolisten mahdotonta sanoa. saattaa olla, että hän tuli vakuuttuneeksi salaliittoteorioista, joiden mukaan käynnissä on länsimaiden kumouksellinen gibridnaja vojna [hybridisota], joka ensin syrjäytti Ukrainan [Viktor] Janukovytšin ja piiritti Valko-Venäjän [Aleksandr] Lukašenkon, ja on ottanut nyt hänet kohteekseen.
Galeotti muistuttaa, että Putin ja muut hänen sukupolvensa silovikit eli turvallisuustaustaiset päättäjät ovat KGB:ta vuosina 1967–1982 johtaneen Juri Andropovin kasvatteja. Andropov korosti ”maksimivaikutusta vähäisellä toiminnalla”, esimerkiksi toisinajattelijat pantiin mielisairaalaan tai karkotettiin ja väestöä peloteltiin, verrattuna Josif Stalinin ajan kymmenien miljoonien ihmishengen massaterroriin.
– Se on silti sortoa ja autoritarismia, ja vaikka sillä yritettäisiin välttää Valko-Venäjän kaltainen avoin sota omaa kansaa vastaan, on se silti merkki putinismin poliittisesta rappiosta ja älyllisestä heikkenemisestä, toteaa Galeotti.
