Verkkouutiset

Elvytyspaketin väitetään muuttavan EU:n velkaunioniksi

Kristillisdemokraattien edustajan mielestä EU:n tulisi keskittyä perustehtäviinsä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien kansanedustajan Sari Tanuksen mukaan kriisien käyttäminen Euroopan unionin muuttamiseen ei ole sopivaa. Hän otti asian puheeksi kristillisdemokraattien EU-selontekoa koskevassa ryhmäpuheessa keskiviikkona.

– EU:n suunnasta tulee käydä periaatteellista ja laaja-alaista keskustelua. Kaikki yhdentymiskehitys ei ole hyvää eikä integraatiota voi jatkaa ilman kansalaisten hyväksyntää. Muutoin vaarantuu se eurooppalaisen yhteistyön jatkumo, josta Suomikin on hyötynyt EU:n sisämarkkinoiden, kauppapolitiikan ja turvallisuusyhteisöön kuulumisen ansiosta, Tanus sanoi.

Tanus esitti puheessaan kritiikkiä Euroopan unionin yhteistä elvytyspakettia kohtaan.

EU sopi 750 miljardin euron paketista viime kesänä, ja sen tarkoitus on korjata koronaviruksen aiheuttamia vahinkoja. Noin puolet siitä on suoria tukia ja toinen puoli lainoja. Elpymisrahasto on poikkeuksellinen, koska tarkkaan ottaen EU:n omat säännöt kieltävät sen, että jäsenmaat ottavat vastuun toisten jäsenmaiden veloista ja vastuista.

– Elvytyspaketti muuttaa EU:ta tulonsiirto- ja velkaunioniksi. Sen myötä EU:ssa otetaan ensimmäistä kertaa yhteisvastuullinen, vuosikymmeniä kestävä velka, jota EU:n perussopimusten aiemmin vakiintunut tulkinta ei mahdollista. Komission esittämät EU-verot velan takaisin maksamiseksi vähentävät eduskunnan budjetti-  ja päätösvaltaa, Tanus sanoi.

Tanuksen mielestä Euroopan unionin tulisi keskittyä perustehtäviinsä eli kansalaisten turvallisuuden, hyvinvoinnin ja kasvun vahvistamiseen.

– Kilpailukyvyn ja kasvun varmistamiseksi on jatkettava sisämarkkinoiden kehittämistä, panostettava kansainväliseen monenkeskiseen yhteistyöhön ja kohdistettava merkittävästi varoja tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovointiin, Tanus korosti.

Tanuksen mukaan turvallisuuden takaamiseksi on lisättävä yhteistyötä kyber- ja hybridivaikuttamisen, terrorismin ja rikollisuuden torjunnassa sekä maahanmuuton hallinnassa.

– Suhtaudumme kielteisesti EU:n uuden maahanmuuttopaketin pakotettuun taakanjakoon. Ihmisten hyvinvointia ja elinolosuhteita on kyettävä parantamaan kehitysavun ja ilmastopolitiikan keinoin sekä muutettava turvapaikkapolitiikan painopistettä kohti kiintiöpakolaisjärjestelmää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)