Verkkouutiset

Arvio romahti: Vihreän elvytyksen vaikutus sadasosa aiemmasta

Aiemman kahdeksan miljardin euron BKT-kasvun sijaan odotettavissa olisi 80 miljoonaa euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen ilmastopaneeli on korjannut tiedotettaan vihreiden elvytystoimien vaikutuksesta bruttokansantuotteeseen ja työllisyyteen.

Korjatun tiedotteen mukaan uusiutuvan energian paketti lisäisi bruttokansantuotetta vain 0,035 prosenttia aiemmin kerrotun 3,5 prosentin sijaan vuoden 2021 loppuun mennessä.

Korjaus tiedotteseen tehtiin 22. syyskuuta sen jälkeen, kun Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Anni Huhtala ja energia- ja ilmastopolitiikasta vastaava johtava tutkija Marita Laukkanen olivat kritisoineet blogissaan ilmastopaneelin arvioita vihreän elvytyksen taloudellisista vaikutuksista.

VATT:n Huhtala ja Laukkanen pitivät ilmastopaneelin arviota vihreiden elvytystoimien vaikutuksesta ”varsin myönteisenä”.

Ilmastopaneelin aiemman arvion mukaisen noin kahdeksan miljardin euron BKT-kasvun sijaan odotettavissa olisi siis noin 80 miljoonaa euroa. Myös työllisyysvaikutukset jäisivät sadasosaan aiemmin uutisoidusta, VATT kertoo Twitterissä.

”On harmillista, että ilmastopaneelin tilaaman mallinnuksen epäjohdonmukaisuudet huomattiin vasta tulosten julkistamisen jälkeen, mutta hyvä että virheet saatiin korjattua”, VATTin Twitter-tilillä todetaan.

Suomen ilmastopaneeli julkaisi ennen hallituksen budjettiriihtä 10. syyskuuta selvityksensä vihreiden elvytystoimien vaikutuksesta työllisyyteen, bruttokansantuotteeseen ja kasvihuonekaasupäästöihin.

Kaikkein tehokkaimpana elvytyskeinona ilmastopaneeli piti alunperin ehdottamaansa uusiutuvan energian pakettia, jossa tarkasteltiin merituulivoimapilotin, syvämaalämpöhankkeiden ja suuren aurinkovoimalahankkeen vaikutuksia, kun tuotantotuki jaetaan tarjouskilpailun kautta.

Ilmastopaneeli analysoi ehdottamiensa elvytyspakettien tehokuutta olettamalla, että julkinen valta kohdistaisi kuhunkin niistä 300 miljoonaa euroa. Alkuperäiset tulokset olisivat tarkoittaneet sitä, että 300 miljoonan euron julkinen panostus olisi tuonut miljardien eurojen lisäyksen bruttokansantuotteeseen.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus aikoo laatia syksyn aikana suunnitelman, miten EU:n elvytyspaketin rahat käytetään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)