Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Arto Satonen vahvistaisi seutukaupunkeja

Kansanedustaja vaatii seutukaupunkien elinvoiman kehittämistä aluepolitiikassa.

Seutukaupunkiverkostoon kuuluu 52 keskisuurta, lähinnä maakuntien kakkos -ja kolmoskaupunkia. Niissä asuu yhteensä 890 000 ihmistä.

– Seuraavan hallituksen tulee nostaa kaupunkipolitiikka kärkihankkeeksi ja silloin pitää kuulua C21-kaupunkien lisäksi myös seutukaupunkien vahva ääni, kansanedustaja Arto Satonen (kok.) sanoi valtakunnallisessa seutukaupunkiseminaarissa Huittisissa maanantaina.

Hän kiittelee Elinkeinoelämän Keskusliiton tuoretta kaupunkipoliittista kannanottoa, jossa korostettiin pienten ja keskisuurten kaupunkien nostamista aluepolitiikan keskiöön.

EK:n selvityksen tavoin Satosen mielestä on tärkeää, että kaikille suomalaisille taataan tasavertaiset mahdollisuudet elämässä asuinpaikasta riippumatta. Satosen mukaan tämä edellyttää esimerkiksi riittävän tiheää lukioverkkoa ja toimivia terveyspalveluita koko maassa.

– Seutukaupungit ovat Suomen vientiteollisuuden selkäranka, Satonen toteaa ja viittaa siihen, että monet maan suurimmista tehtaista toimivat maakuntien kakkos-ja kolmoskaupungeissa. Seutukaupunkien yritysten tarpeisiin räätälöity ammatillinen koulutus, aikuiskoulutus ja korkeakouluyhteistyö ovat kilpailukyvyn ja osaavan työvoiman turvaamisessa avainasemassa, Satonen korosti.

Seutukaupungit tarvitsevat myös toimivia liikenneyhteyksiä.

– Useille seutukaupungeille on erityisen tärkeää hyvät liikenneyhteydet maakuntakeskukseen, koska työvoima liikkuu molempiin suuntiin, Satonen toteaa.

Liikkumisen taloudellisesti mahdollistavaa työmatkavähennystä Satonen pitää ykkösasiana.

– Työmatkavähennyksestä ja sen tasosta on pidettävä kiinni, Satonen korostaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt