Verkkouutiset

Arto Satonen: Miksi punaliput eivät nyt liehu?

Neljä vuotta sitten SDP arvosteli pääministeriä vastuun välttelemisestä Postin työriidassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Arto Satonen (kok.) ihmettelee Twitterissä SDP:n pidättyväisyyttä Postin työehtosopimuksia koskevassa kiistassa.

– [Juha] Sipilän (kesk.) hallituksen työmarkkinakiistojen aikaan punaliput liehuivat. Nyt ei liehu, mutta posti ei kulje, tukilakot viivästyttävät tavaroita ja kansalaiset kärsivät, Arto Satonen sanoo Twitterissä.

Arto Satosen mukaan SDP:llä olisi pääministeripuolueena keinot kiistan ratkaisemiseen.

– Kun demareilla on hallussa SAK, omistajaohjaus ja maan hallitus, niin luulisi olevan keinot asia ratkaista #postilakko, Satonen tviittaa.

Satonen viittaa Postin neljän vuoden takaisiin työmarkkinaneuvotteluihin. Tuolloin SDP vaati Juha Sipilän hallitusta käyttämään arvovaltaansa Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n ja Palvelualojen työnantajien välisessä postin työriidassa.

Arto Satonen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Yksi keskeisistä kiistakysymyksistä oli irtisanomisia pehmentävä muutosturvasopimus. Neuvotteluja hiersivät myös Postin suunnitelmat käyttää lakkojen aikana vuokratyövoimaa.

Tuolloin SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman vetosi Juha Sipilään ja vaati, että pääministerin on aika terästäytyä tälle kuuluvissa omistajaohjauksen tehtävissä.

– Tämä on ennenkuulumatonta. Ei voi olla niin, että omistajaohjauksesta vastaava pääministeri Sipilä seisoo tumput suorina eikä estä Postin riidan kärjistymistä, Lindtman sanoi 2015.

– Sipilän syytä lopettaa kuurupiilo ja ottaa vastuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)