Verkkouutiset

Arkkipiispan mukaan kirkko on myös poliittinen toimija

Arkkipiispan mukaan politiikka on ennen muuta vastuuta yhteisistä asioista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tapio Luoma muistutti kirkolliskokousviikon avauksessa maanantaina Turussa, että monet kirkolliskokouksen päätökset vaikuttavat myös kirkon ulkopuolella.

– Lähes neljän miljoonan jäsenen yhteisöllämme on väistämättä yhteiskunnallista ja sen myötä myös poliittista merkitystä, hän sanoi.

– Uskonto ja politiikka sekä niiden välinen suhde herättävät tunteita. Yhtäältä vaaditaan, että uskontoa ja politiikkaa ei sovi sekoittaa keskenään vaan kummankin tulee pysyä visusti omalla alueellaan. Toisaalta uskonto ja politiikka saatetaan myös sumeilematta yhdistää toisiinsa, jopa niin, että eroa niiden välillä on vaikea hahmottaa, Luoma jatkoi.

Hänen mukaansa kristityn kiinnostus politiikkaa kohtaan on kiinnostusta sitä kohtaan, miten me hoidamme Jumalan luomaa maailmaa ja millaisten rakenteiden varassa otamme toisemme huomioon.

Jeesuksen julistama rakkauden kaksoiskäsky Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi sisältää tässä mielessä hyvin poliittisen määräyksen: tunnista se, mikä on tärkeintä itsellesi ja lähimmäisellesi, ja toimi sen mukaan, arkkipiispa totesi.

Yksi kirkon tärkeistä tehtävistä on Luoman mukaan toimia sen hyväksi, että ihmisten luottamus toisiinsa ja yhteiskuntaa palveleviin instituutioihin säilyisi ja vahvistuisi. Näihin instituutioihin kuuluu myös demokraattinen järjestelmä monine puolueineen.

– Kirkon toinen tärkeä poliittinen tehtävä on pitää esillä tajua yhtäältä ihmisen rajallisuudesta ja toisaalta hänen vastuustaan. Ylimielisyys ja liiallinen itseluottamus johtavat ikäviin seurauksiin ja saavat aikaan kärsimystä. Puhuessaan ja toimiessaan heikkojen, köyhien ja sorrettujen puolesta kirkko muistuttaa, että syrjään joutuneet ovat osa yhteiskuntaamme ja että heillä on sama jakamaton ihmisarvo kuin muillakin ihmisillä. Vastuu lähimmäisestä on vastuuta koko yhteiskunnasta, arkkipiispa sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)