Verkkouutiset

Arhinmäki ehdottaa netin hidastamista ratkaisuna luvattomaan jakeluun

Ministeri Paavo Arhinmäen mukaan "pitää tutkia verkkoliikenteen hidastamista niin, että luvaton toiminta ei enää käytännössä olisi mielekästä verkon hitauden vuoksi".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) avasi maanantaina opetus- ja kulttuuriministeriön Tekijänoikeusfoorumi 2013 -tilaisuuden.

Niin piratismin kuin ylimitoitetut piratismin vastaiset toimetkin tuominnut ministeri halusi puheessaan tiedotteen mukaan ”uusia keinoja, joilla luvattomaan verkkojakeluun voitaisiin puuttua, mutta jotka kunnioittaisivat myös ihmisten vapauksia”.

Paavo Arhinmäki totesi ministeriön puheesta antaman tiedotteen mukaan, että laittomien verkkopalvelujen blokkaamiset voivat tuntua liiallisilta varsinkin silloin, kun niillä puututaan myös lailliseen aineistoon. Verkkotunnuksen sulkeminen puolestaan on liian kallista tai liian monimutkaista ilman vastaavaa hyötyä luvattoman verkkojakelun vähenemisessä.

Blokkaamiseen liittyy Arhinmäen mukaan iso periaatteellinen yhteiskunnallinen kysymys netin käytön rajoittamisen rajasta.

”Itse olen pyrkinyt peräänkuuluttamaan ja pohtimaan uusia keinoja, joilla luvattomaan verkkojakeluun voitaisiin puuttua. Niitä keinoja tarvitaan. Tarvitaan keinoja, joissa kunnioitetaan ihmisen vapauksia mutta mahdollistetaan samalla luvattoman verkkojakelun vähentäminen”, Paavo Arhinmäki totesi varsinaisessa puheessaan.

”Nykyisen tekijänoikeuksia loukkaavan verkkoliikenteen estämisen rinnalla pitää tutkia verkkoliikenteen hidastamista niin, että luvaton toiminta ei enää käytännössä olisi mielekästä verkon hitauden vuoksi. Vastaavin keinoin voitaisiin puuttua myös ulkomailta Suomeen tarjottaviin laittomiin palveluihin”, hän linjasi.

Kuka on piraatti?

Tietokirjailija Petteri Järvisen mielestä netin hidastaminen olisi periaatteessa hyvä ratkaisu piratismiin. Hidastamista ei voi rinnastaa sensuuriin eikä yhteyden katkaisu johtaisi kenenkään syrjäytymiseen.

– Mutta ongelmaksi jää edelleen se, miten piraatit tunnistetaan ilman raskasta ja hankalaa verkkoliikenteen urkintaa. Tähän ei vielä tänään saatu vastausta, Petteri Järvinen toteaa.

Järvisen mukaan valtiolla on kovin vähän keinoja puuttua asiaan.

– Ranskassa on kokeiltu yhteyden totaalista katkaisemista piraateilta, ei hyvä sekään. Hidastaminen on pehmeämpi keino, ongelmana on vain sen piraatin tunnistaminen. Kyse on tietenkin vain yhden asiakkaan linjan hidastamisesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)