Verkkouutiset

Arene huolestui: Korkeakoulut saamassa vain osan luvatusta?

Budjettiesityksessä ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta lisätään 5 miljoonalla eurolla vuodessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen on huolissaan ammattikorkeakouluille myönnetyn lisärahoituksen riittävyydestä.

Lempinen on jakanut Twitterissä Kansan uutisten julkaiseman uutisen valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) tänään antamasta budjettiesityksestä. Esityksessä todetaan, että yliopistojen perusrahoitusta lisätään vuonna 2020 kymmenellä miljoonalla ja ammattikorkeakoulujen perusrahoitusta viidellä miljoonalla eurolla.

Hallitusohjelman kirjauksen mukaan yliopistojen määrärahoja on tarkoitus korottaa 40 miljoonalla eurolla, minkä lisäksi yliopistoindeksi luvataan palauttaa. Ammattikorkeakouluille määrärahoja on varattu 20 miljoonaa, minkä lisäksi myös indeksi palautetaan.

Yle ja Helsingin Sanomat uutisoivat kesäkuussa, että kyse olisi vuotuisesta korotuksesta. HS uutisoi aiemmin, että ”perusrahoituksen korotus ja indeksikorotus tarkoittavat ammattikorkeakouluun noin 40 miljoonan vuotuista lisäystä”.

– Kylmää kyytiä on luvassa korkeakouluille, jos hallitusohjelmaan kirjatut rahoituksen lisäykset toteutuvat vain pieneltä osin. Viisi miljoonaa ei vastaa edes inflaatiota. Tämä tarkoittaisi rahoituksen reaaliarvon supistumista, Lempinen toteaa Twitterissä.

Tänään annetun talousarviesityksen mukaan valtion budjetti on jäämässä 2,3 miljardia alijäämäiseksi. Hallitusohjelman mukaisista tulevaisuusinvestoinneista päätetään valtiovarainministeriön mukaan erikseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)