Verkkouutiset

Anu Vehviläinen: Maakunnille on tulossa 26 ­lakisääteistä tehtävää

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) mukaan maakuntavaltuustojen tehtävien määrittely ei ole pahasti kesken.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Anu Vehviläisen mukaan Helsingin Sanomissa viime sunnuntaina esitetty väite maakuntavaltuustojen tehtävämäärittelyn keskeneräisyydestä ei ole totta.

– Pääkirjoituksessa (HS 24.9.) kerrottiin, että maakuntavaltuustojen tehtävien määrittely on yhä pahasti kesken. Tämä ei pidä paikkaansa, Vehviläinen kirjoittaa HS:n mielipidepalstalla.

Hän muistuttaa, että eduskunnan käsittelyssä on 41 lakia sisältävä hallituksen esitys sote- ja maakuntauudistukseksi. Lakipakettiin sisältyvät esitykset maakuntalaiksi ja uudistuksen voimaanpanolaiksi. Näissä laeissa määritellään sekä maakuntien että ensimmäisten maakuntavaltuustojen tehtävät.

Maakunnille on Vehviläisen mukaan tulossa 26 ­lakisääteistä tehtävää. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisen lisäksi tehtäviä ovat esimerkiksi ympäristöterveydenhuolto, aluekehittäminen ja rakenne­rahastotoiminta.

– Aloittavien maakuntavaltuustojen päätöksenteolle ja laajalle työlle on annettava riittävästi ­aikaa. Tämä onnistuu, kun ­ensimmäiset vaalit järjestetään lokakuussa 2018. Näin toimien valtuustot pääsevät järjestäytymään vuoden 2019 alussa, Vehviläinen toteaa.

Ensimmäisten valtuustojen tehtävät ovat hänen mukaansa poikkeuksellisen vaativat. Tehtävänä on muun muassa päättää maakuntien hallinnosta, toimielimistä ja organisaatiosta sekä johtamisjärjestelmästä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)