Verkkouutiset

Antti Rinteen sairausloma venyy helmikuun loppupuolelle

Keuhkokuumeen lisäksi SDP:n puheenjohtaja kertoo saaneensa sepelvaltimotukoksen ja sairaalabakteerin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen sairausloma venyy. Rinne kertoo asiasta Facebookissa.

Rinteen mukaan uusimman lääkäriarvion mukaan sairausloma päättyy helmikuun loppupuolella.

Antti Rinne sairastui Espanjassa keuhkokuumeeseen ja on Suomeen palattuaan ollut sairaalahoidossa. Hän kehuu saaneensa Suomessa hyvää hoitoa.

– Tästä huolimatta toipilasaikani kestää pidempään kuin ensin arvioitiin. Syy pitkittyneeseen sairastamiseeni selvisi vasta Suomessa. Saadessani Espanjassa hoitoa keuhkokuumeeseen ei siellä jostain syystä tehty kaikkia suunniteltuja toimenpiteitä, Antti Rinne toteaa.

Hänen mukaansa Espanjassa oli jäänyt huomaamatta, että Rinne oli saanut myös sepelvaltimotukoksen. Hänelle tehtiin Suomessa pallolaajennus. Espanjan puutteellisen diagnoosin lisäksi Rinne oli saanut siellä sairaalabakteerin.

SDP:n tiedotus kertoi 3.1.2019, että ”SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on joutunut keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoitoon lomamatkallaan Espanjassa. Puheenjohtaja Rinteen vointi on paranemaan päin, ja sairaslomasta tiedotetaan, kun sen pituudesta on tarkempi arvio.

7.1.2019 SDP tiedotti, että ”SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on sairauslomalla tammikuun ajan. Rinteen vointi on parantunut ja hänen arvioidaan palaavan töihin helmikuun alussa. Rinne joutui Espanjan lomamatkallaan sairaalahoitoon keuhkokuumeen vuoksi. Myös Rinteen puoliso on edelleen sairaalahoidossa.

11.1.2019 SDP tiedotti, että ”Matkallaan Espanjassa sairastunut SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja hänen vaimonsa Heta Ravolainen-Rinne ovat palanneet turvallisesti Suomeen perjantai-iltana. Puheenjohtaja Rinteen toipuminen on edennyt, mutta hän jatkaa toipumista sairaalahoidossa myös kotimaassa. Rinne joutui Espanjassa sairaalahoitoon vakavan keuhkokuumeen vuoksi. Myös Rinteen vaimo oli sairaalahoidossa hengitystieinfektion takia.

https://www.facebook.com/anttirinnepj/posts/2314268678806413

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)