Tavoiteltu sote-uudistus on Suomen historian laajin uudistus. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Anna-Kaisa Ikonen: Antti Rinteen mallissa on ongelma

Valtiosihteeri ihmettelee, miksi SDP luopuisi valinnanvapaudesta.

Sote-uudistuksen toimeenpanon siirryttyä vuodella julkisuudessa on käynnistynyt keskustelu siitä, voiko malliin tulla muutoksia vaalien jälkeen. Nyt ollaan tekemässä historiallisen suurta uudistusta ja on varmasti hyväkin, että sitä arvioidaan matkan varrella ja mahdolliset valuivat korjataan. Sitä voidaan pitää hyvänä menettelynä minkä tahansa uudistuksen kohdalla.

Isompi kysymys sen sijaan on se, romutettaiisinko koko uudistus, jos hallituskokoonpanossa tapahtuisi muutoksia. Olisihan se periaatteessa mahdollista, mutta myös vaikeaa, koska lainsäädäntö on keväällä todennäköisesti jo astunut voimaan ja lakipaketti muodostaa laajan kokonaisuuden, joka tulisi avata.

Voidaan myös kysyä, haluttaisiiko todella aloittaa jälleen alusta. Valmistelutyö maakunnissa on jo pitkällä ja uudistuksen tarve tunnistetaan laajasti. Ei ole kestävää yhteiskuntapolitiikkaa, jos näin suurissa uudistuksissa aina uusi hallitus romuttaa edellisen työn ja aloittaa alusta. Vähintä, mitä uudistuksen kaatamista spekuloivilta tulee kysyä, on se, miten he uudistuksen ratkaisisivat, miten sillä vastattaisiin tavoitteisiin ja millaiset läpimenomahdollisuudet vaihtoehtomallilla olisi. Kyky päätöksiin isoissa uudistuksissa alkaa jo olla uskottavuuskysymys.

Siksi on hyvä, että oppositio tuo esiin ja arvioitavaksi vaihtoehtoiset mallinsa. Luin viikonloppuna Aamulehdestä Antti Rinteen (sd.) haastattelun siitä, millainen sote-uudistus hänen johdollaan toteutettaisiin, jos hän olisi vallassa. Siinä nykyisiltä kunnilta ja kaupungeilta vietäisiin sote-järjestämisvastuu, mutta niille jäisi mahdollisuus (käytännössä todennäköisesti säädettävä velvollisuus) tuottaa palveluita.

Olen itse johtanut Tampereen kaupunkia pormestarina ja aiemmin toiminut siellä myös sotesta vastaavana apulaispormestarina. Tällä kokemuksella on pakko kysyä, haluavatko kunnat todella toimia sote-palveluiden tuottajina ilman järjestäjän valtaa? Aiemmin ainakin Tampereella totesimme, että kaupunki pystyisi jatkossakin järjestämään palvelut asukkailleen, mutta kaikki kunnat eivät siihen pysty ja jos siksi järjestämisvastuu siirtyy leveämmille hartioille, tuottajaroolin sijaan on parempi rakentaa kaupungin roolia selkeästi elinvoima- ja sivistyskaupunkina.

Mikä ero soten järjestämis- ja tuottajarooleilla sitten on? Järjestämisvastuun kantava toimija tekee kriittiset valinnat – arvioi väestön palvelutarpeita, ratkaisee, millaisella palvelukokonaisuudella tarpeisiin voidaan vastata ja määrittää niiden rahoituksen. Tekee siis keskeiset poliittiset päätökset. Jos tulkitsen Rinteen esittämää mallia oikein, uusi kuntien yläpuolelle muodostettava sote-kunta käyttäisi tätä määritysvaltaa, tilaisi palvelut kunnilta ja kuntien rooliksi jäisi tuottaa palvelut sote-kunnan määrittämällä tavalla ja rahalla.

Tampereella toimittiin tilaaja-tuottajamallilla noin kymmenen vuoden ajan. Malli osoitti toimivuutensa monituottajamallissa edistäen mm. kustannustietoisuutta ja palveluiden kehittymistä, mutta sisäisen palvelutuotannon osalta se koettiin byrokraattiseksi ja kun poliittisia päätöksiä pyrittiin tekemään niin tilaajan kuin tuottajankin puolella, se aiheutti epäselvyyttä valta- ja vastuusuhteisiin. Näistä syistä sisäisestä tilaaja-tuottajamallista päätettiin luopua. Miksi se kannattaisi rakentaa uudelleen tässä muodossa?

Hyvääkin mallissa on. Muun muassa se, että vältyttäisiin laajoilta henkilöstön siirtymiltä työnantajalta toiselle. On myös hyvä, jos suurten kaupunkiseutujen rooli tunnistetaan, mutta samalla on todettava, että suurten kaupunkien kritiikin kärki ei ole kohdistunut ensisijaisesti soteen eikä Rinteen haastattelussa esittämä malli sotenkaan osalta olisi optimaalinen ainakaan Tampereen tai koko Pirkanmaan kannalta. Lopulta jään miettimään, mikä on se suuri ero nyt tekeillä olevaan uudistukseen – ylikunnallista itsehallinnollista sote-järjestäjäähän tässäkin puuhataan, puhutaan sitten maakunnasta tai sote-kunnasta.

Isoimpia kysymyksiä itselleni herää kuitenkin niistä asioista, jotka Rinteen malli jättää sivuun:

– Miksi luovuttaisiin valinnanvapaudesta? Siinähän on pohjimmiltaan kyse ihmisten vaikuttamismahdollisuuksista omiin palveluihinsa.

– Millaisia taloudellisia vaikutuksia mallilla olisi ja liittyykö siihen tavoitetta hillitä sote-menojen kasvua? Vai paikataanko menopaineet luomalla uusi verotuksen taso ja korottamalla näin työn verotusta? Sekään ei yksin ratkaisisi rahoituksen haasteita, vaan vaatisi yhä mm. tasauksia ja rahoituksen kokonaistarkastelua.

– Miten Rinteen mallissa näkyy perus- ja erikoistason integraatio? Nykyisessä sote-uudistuksessa perus- ja erikoistason järjestämisvastuu ollaan tuomassa samalle järjestäjälle, maakunnalle, mutta käsittääkseni Rinteen malli keskittyy pääosin perustason järjestämisen ratkomiseen.

– Ja lopulta: Malli ei näillä tiedoin ole säädettävissä vain kuntalakia päivittämällä, vaan edessä olisi taas vaativa lakikokonaisuus. Onko mallilla poliittiset ja lainsäädännölliset onnistumisen edellytykset, ettei neljän vuoden kuluttua olo ole kuin speksissä, jossa taas seuraavan hallituksen riveistä huudetaan ”omstart” ja kohtaus näytellään uudelleen uudella tavalla?

Nyt tarvitaan rohkeutta viedä uudistus maaliin ja nöyryyttä viilata sitä jatkossa tarvittavilta osin, jos käytäntö tarvetta osoittaa. Nollapisteeseen palaaminen ei vie eteenpäin. Toimeenpanohan lopulta on se ratkaisevin ja niin pitkään kuin uudistusta tehdään kunnianhimolla, suurella sydämellä ja säilyttämällä selkeä suunta, sillä voidaan myös saavuttaa suuret tavoitteet.

Anna-Kaisa Ikonen

Anna-Kaisa Ikonen

Kokoomuksen ministeriryhmän valtiosihteeri ja Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt