Verkkouutiset

Antti Rinne syyttää hallitusta ideologisesta palvelujen markkinaehtoistamisesta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen mielestä hallituksen ideologinen lähtökohta on ihmisiltä ja yhteisöiltä kerättävillä verorahoilla rahoitettujen palveluiden laajamittainen avaaminen yksityisten yritysten voiton tavoitteluun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Antti Rinteen mukaan tämä tapahtuu laittamalla julkiset palvelun tuottajat kilpailemaan yksityisten yritysten kanssa.

– On sitten kysymys metsätaloudesta, työvoimapalveluista, sosiaali- ja terveyspalveluista ja nyt viimeksi raideliikenteestä, hän sanoi SDP:n eduskuntaryhmän työvaliokunnan ja puoluejohdon kesäkokouksessa Oulussa.

Rinteen mukaan ”meidän sosialidemokraattien lähtökohta on, että verorahat on tarkoitettu ihmisten palveluiden ja tukiverkkojen rahoittamiseen”.

– Niitä ei ole laajamittaisesti tarkoitettu luomaan yksityisten yritysten voitontavoittelulle markkinoita.

Rinteen mukaan julkisten palveluiden tulee olla tehokkaasti toteutettuja, laadukkaita ja ihmisten saatavilla.

– Niiden järjestämistä ja tuottamista on johdettava osaavasti, ammattimaisesti ja työtä oikein organisoiden. Näin järjestettyjä ja tuotettuja julkisia palveluita voivat sitten kolmas sektori ja yksityiset yritykset täydentävät, silloin kun se on ihmisten kannalta tarpeen.

– Toistan, että yhteisesti kerätyt verorahat on käytettävä ihmisille tarkoitettujen palveluiden ja turvaverkkojen ylläpitämiseen ja kehittämiseen, ei minkään yhteisön tai yksilön voiton maksimointiin, Rinne jatkoi.

Antti rinteen mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen toimet raideliikenteen kilpailun avaamisen ja markkinaehtoistamisen suhteen sisältävät suuria riskejä ja tosiasiassa niiden avulla on vain vähän, jos mitään voitettava.

– Kilpailun avaaminen pääkaupunkiseudun henkilöliikenteellä ja siihen liittyvän kaluston siirtämisellä erilliseen kalustoyhtiöön mahdollistaa kerman kuorinnan ja saattaa vaurioittaa vakavasti verorahoilla yli vuosisadan rakennetun palveluverkon toimivuutta erityisesti vähemmän liikennöidyillä liikenneverkon osilla. Siis sanalla sanoen vähentää opiskelijoiden, koululaisten ja työmatkalaisten mahdollisuuksia käyttää raideliikennettä.

Rinteen mukaan VR:n pilkkominen herättää kysymyksen siitä, miten valtio omistajana huolehtii omien yhtiöidensä edusta.

– Strategisen taseen avaaminen kilpailijoille ei todellakaan ole veronmaksajien rahoilla rakennetun yhtiön eikä ihmisten tarvitsemien raideliikennepalveluiden tuottamisen kannalta hyvä vaihtoehto. Voittoa tavoittelevan bisneksen kannalta kyllä, hän sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)