Verkkouutiset

Antti Rinne: Olen hyväksynyt ministerin eronpyynnön

Pääministerin mukaan Sirpa Paatero ei välittänyt Postille valtio-omistajan tahtoa tarpeeksi selkeästi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Antti Rinne (sd.) kertoo hyväksyneensä omistajaohjauksesta vastaavan ministeri Sirpa Paateron (sd.) suullisesti esittämän eronpyynnön.

Paatero jäi perjantaina sairauslomalle 13. joulukuuta asti.

Antti Rinne totesi tiedotustilaisuudessa, että Postin hallituksen asemaa tullaan arvioimaan viimeaikaisten tapahtumien valossa. Hänen mukaansa oppositiossa on ollut ”halua tulkita tapahtumia tavalla, joka näyttää ehkä silmissäni erilaiselta kuin muiden silmissä”. Paateron seuraaja ei ole vielä tiedossa.

– Tieto erosta tuli hetki sitten, joten en voi vielä tällä hetkellä sanoa, kuka asiaa hoitaa jatkossa, Rinne sanoi.

Pääministeri kertoi painottaneensa Postille kesästä lähtien, ettei työehtoja poljeta tai palkkoja alenneta.

Rinne arvioi, ettei omistajaohjausministeri ole välittänyt pääministerin ohjeita yhtiölle riittävän selvästi. Hän myös syytti Postin hallitusta olennaisten päivämäärien hämärtämisestä yhtiön viestinnässä.

– Olen ohjeistanut omistajaohjausministeriä ja olettanut ministerin myös näin toimineen. Postin hallituksen toiminta on ollut mielenkiintoista. On erittäin raskauttavaa, että Postin johto on antanut harhauttavaa tietoa omistajalle ja väittänyt virheellisesti, että kilpailijat käyttävät tiettyjä työehtosopimuksia.

Hänen mukaansa valtaosa yhtiön kilpailijoista on käyttänyt AKT:n ja Autoliikenteen työnantajien välistä sopimusta, jossa palkkamääräykset ovat työntekijöiden kannalta paremmat.

Antti Rinteen mukaan Sirpa Paaterolle annetuissa tiedoissa ja julkisissa tiedotteissa korostettiin marraskuun 1. päivänä tapahtuvaa tes-siirtoa.

– Vaikuttaa siis siltä, että Posti on yrittänyt häivyttää aiemman päivämäärän ainakin julkisesta keskustelusta, pääministeri sanoi.

– Ministerin avustajat ja virkakunta ovat ilmeisesti olleet tietoisia syyskuun alun päivämäärästä, mutta tieto ei ole välittynyt ministerille. Hän on pitänyt ratkaisevana päivämääränä marraskuun ensimmäistä, Rinne jatkoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)