Verkkouutiset

Antti Rinne IL:ssä: Emme sillä menesty, että ihmiset pannaan tekemään ilmaista työtä

Antti Rinne ei usko valtiovarainministerinsä varoituksia talouden nollakasvusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Antti Rinne (sd.) arvostelee Iltalehdelle valtiovarainministeri Mika Lintilää (kesk.). Valtiovarainministeri kertoi Suomen Kuvalehdelle, että työttömyysaikaa tulisi saada lyhyemmäksi ja työttömyysturvan porrastus tulisi ottaa esille työmarkkinaneuvotteluissa.

– Meidän poliitikkojen pitäisi olla sillä tavalla fiksuja tässä suhteessa, että emme omalla puheellamme herätä sen paremmin yrityksissä kuin palkansaajissa epävarmuutta ja pelkoa tulevaisuuden suhteen, Rinne sanoi.

Rinteen mukaan Lintilän ei tulisi puuttua työttömyysturvaan, koska sen kehittämisen hallitus on ”nakittanut” työmarkkinajärjestöille.

– Ne tuntevat ihmisten ja yritysten arkea, ja kun sieltä tulee esityksiä, meillä hallituksessa on selkeä tahtotila kuunnella niitä, mutta minä en ala mestaroimaan sitä, että miten työttömyysturvajärjestelmää tulee kehittää.

Samaten Rinne ei myöskään pitänyt siitä, että valtiovarainministeri Lintilä piti mahdollisena nollakasvua ensi vuonna.

– En usko tuohon arvioon, mutta jos sellainen näköala alkaa tulla, se täytyy sitten arvioida.

Kilpailukykysopimuksen ilmaistunneista pääministerillä oli myöskin selvä näkemys.

– Emme me sillä menesty, että ihmiset pannaan tekemään ilmaista työtä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)