Verkkouutiset

Antti Rinne IL:lle: Päätös ISIS-palautuksista mahdollisimman nopeasti

Hallitus on pyytänyt eri viranomaistahoilta lausuntoja palautuksiin liittyen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) mukaan hallitus tekee tarvittavan päätöksen ISIS-palautuksista mahdollisimman nopeasti, kertoo Iltalehti.

Al-holin pakolaisleirillä on kerrottu olevan 11 suomalaisnaista ja heidän 33 lastaan. Rinteen mukaan hallitus on pyytänyt eri viranomaistahoilta lausuntoja, miten asiassa tulisi edetä. Rinne kuvailee tilannetta ”tosi vaikeaksi pähkäiltäväksi”.

– Tällä hetkellä äidit ja lapset ovat kootusti leirillä. Jos he sieltä lähtevät, he voivat missä tahansa ilmestyä Suomen konsulaattiin ja pyytää apua. Meidän perustuslaki lähtee siitä, että kansalaisella on aina oikeus tulla Suomeen, on hän tehnyt mitä tahansa, Rinne toteaa Iltalehdelle.

Rinne kommentoi aikaisemmin Helsingin Sanomille, että leireillä olevia suomalaisia tulisi hänen mielestää auttaa.

– Siellä on leirillä täysin syyttömiä lapsia vaarallisissa olosuhteissa. Heitä täytyy pystyä tavalla tai toisella auttamaan. Lisäksi on aikuisia ihmisiä, joita mahdollisesti epäillään terroristisesta toiminnasta. Meidän täytyy selvittää näiden aikuisten riskit, mutta jokaisella suomalaisella on perustuslain mukaan oikeus saapua Suomeen, Antti Rinne totesi HS:lle perjantaina.

Päätös palautuksista tehdään Rinteen mukaan ”mahdollisimman nopeasti”.

– Juttelin [Stefan] Löfvenin (Ruotsin pääministeri) kanssa viime viikolla. Ruotsalaiset vievät eteenpäin kansainvälisen tuomioistuimen rakentamista, mutta kyllä he itsekin tunnistavat, että se on tosi vaikeaa tällä aikataululla. Kello tikittää koko ajan siellä leirillä, Rinne kuvailee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)