Metsänhakkuiden määrä on loppuvuodesta puhuttanut poliitikkoja. LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

Antti Rinne: Hakataan metsää niin paljon kuin sielu sietää

Sdp:n puheenjohtajan maanantaisen hakkuukannan mukaan ’kunhan se tapahtuu ilmastonäkökulmasta oikealla tavalla’.

Eduskunnan budjettikeskustelussa maanantaina keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen sanoi olevan ”aika häkellyttävää kuunnella esimerkiksi demarien johtajan Antti Rinteen kannanottoja metsien käytöstä”. Hoskosen mukaan Rinteen Savossa esittelemässä Rinteen mallissa hakkuut olisi keskeytetty.

– Metsäisessä Suomessa tunnetaan tämä Rinteen malli, että hakkuut seis ja koneet kotiin, ja onhan se kannanotto sekin, mutta tulipa nyt kaikille tiedoksi sekin ja yhtä lailla vihreiden ympäristöpolitiikka ja ilmastopolitiikka, Hannu Hoskonen sanoi.

– Muistakaa hyvät kollegat: kun metsissä hakkuutoiminta etenee, se vaikuttaa välittömästi kemianteollisuuteen, metalliteollisuuteen, elektroniikkateollisuuteen. Koko ala voi hyvin, ja te Rinteen mallin mukaan pistätte kapuloita rattaisiin ja ilmoitatte kuopiolaisille, että ette te tarvitse tehdasta, ettekä Pohjois-Karjalassakaan, Hoskonen jatkoi.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne vastasi näin:

– Edustaja Hoskonen, teille nyt sanon selvästi ja pyydän viemään viestiä eteenpäin, niin ettette levitä väärää puhetta: Sdp:n kanta metsähakkuisiin on se, että hakataan niin paljon kuin sielu sietää, kunhan se tapahtuu ilmastonäkökulmasta oikealla tavalla, Antti Rinne sanoi.

– Meillä on hiilidioksidipäästöt ja meillä on hiilinielut, jotka pitää saada tasapainoon. Sdp haluaa tehdä vastuullista ilmastopolitiikkaa ja on aivan varmasti uusia hankkeita metsäteollisuudelle kannattamassa.

Lokakuun lopulla Antti Rinne totesi kahdesti, ettei hakkuita voida lisätä nykyiseltä tasolta ollenkaan ”jos haluamme säilyttää maapallon”.

Marraskuun lopulla Rinne kuitenkin sanoi, että ”Suomi voi kasvattaa metsien hakkuita, kunhan se tehdään kestävästi”.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt