Antti Rinne Brysselissä pääministeriaikanaan. LEHTIKUVA / ANNIINA LUOTONEN

Ilkka Luukkonen: Antti Rinne eurobondien maassa

SDP:n puheenjohtaja näytti jo kannattavan yhteistä velkaa, mutta ei sittenkään.

Verkkouutiset väitti tiistaina, että SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kannattaa eurobondeja. Se julkaisi uutisen otsikolla ”Antti Rinne kannattaa eurobondeja – hallitus vastustaa”.

Uutinen perustui tiedotteeseen, jossa EU-maiden sosiaalidemokraattipuolueiden puheenjohtajat vaativat EU:hun suunnitelmaa koronasta toipumiseksi. Tiedotteessa vaadittiin muun muassa eurobondeja, ja sitä koskevan sitaatin lausui EU-demareiden puheenjohtaja, bulgarialainen Sergei Stanishev.

Tekstin alla oli 30 nimen lista, joukossa myös Antti Rinteen nimi.

Uutinen oli väärä. Rinteen avustaja soitti tuohtuneena Verkkouutisiin, tarkkaan ottaen minulle. Hän sanoi, ettei Rinne kannata eurobondeja. Vastasin, että Rinne on allekirjoittanut vetoomuksen, jossa niitä kannatetaan.

Avustaja kehotti lukemaan tekstin tarkkaan: tiedotteen mukaan Rinne oli ainoastaan osallistunut EU-sosiaalidemokraattien videokokoukseen. Hän ei ole ollut allekirjoittanut mitään. Vain Stanishev kannattaa eurobondeja, eivät kaikki kokouksen osallistujat.

Näin tosiaan oli. Nimilistan yllä oli teksti ”the meeting was attended by”.

Tein toisen toisen uutisen otsikolla ”Antti Rinne kiistää: En kannata eurobondeja”.

Samainen avustaja soitti Verkkouutisiin uudelleen. Hän totesi, että Rinne ei kiistä alkuperäistä uutista, koska ei ole kiistettävää. Rinne ei ole koskaan kannattanutkaan eurobondeja.

Verkkouutiset poisti kaksi ensimmäistä tekemääni uutista ja julkaisi kolmannen otsikolla ”EU-demarien johto kannattaa eurobondeja – Antti Rinne sanoutuu irti”. Muutos tehtiin, koska alkuperäinen tieto Rinteen eurobondi-kannatuksesta oli syytä ottaa pois internetistä; jos Rinne ei kannata eurobondeja, ei sellaista pidä mennä väittämään, vaikka Rinne myöhemmin kiistäisikin asian.

Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut yllätys, jos Rinne todella olisi ryhtynyt eurobondien kannattajaksi. Nyt kuitenkin eletään niin poikkeuksellisia aikoja, että oikeastaan mikään ei yllätä. Rinne olisi voinut sen tehdäkin, tai ainakin laittaa puolihuolimattomasti nimensä paperiin, jossa niitä kannatetaan.

Onhan sosiaalidemokratia historian suurin solidaarisuusliike, ja mikä olisi tässä tilanteessa suurempaa solidaarisuutta kuin ottaa kantaakseen heikommassa asemassa olevien maiden velkataakkaa. Näin ainakin Stanishev tuntuu ajattelevan.

Kysymyksiä jää vielä auki. Mitä EU-sosiaalidemokraattien videokokouksessa todella puhuttiin eurobondeista? Mitä Antti Rinne lausui niistä? Katsoiko Stanishev, että eurobondit nauttivat niin suurta tukea, että hän ottaa kantaa niiden puolesta ja vahvistaa kannanottoa julkaisemalla sen lopuksi 30 EU-demarin ei-allekirjoitukset?

Rinne ei ole enää Suomen pääministeri, mutta hän on SDP:n puheenjohtaja. Jos hän ottaisi kantaa eurobondien puolesta, pääministeri Sanna Marin (sd.) joutuisi vääntymään hankalasti mutkalle voidakseen jatkaa Suomen eurobondi-vastaista linjaa.

Marin ei ole ottanut eurobondeihin kantaa. Hän saattaisi ajatella niistä vaikkapa samalla tavalla kuin hän liikenne- ja viestintäministerinä ajatteli nelipäiväisestä työviikosta: kannatan mutta ministerinä vastustan. Tosin tämä on pelkkä arvaus.

EU-sosiaalidemokraatit pitivät muuten kokouksensa jo viime viikolla. Verkkouutiset ei siis tällä kertaa ollut erityisen nopea uutiskanava. Se kertoikin kokouksesta vasta kolmantena.

Jo viime torstaina Ylen EU-toimittaja uutisoi Twitterissä asiasta: ”Tänään juuri Antti Rinne on allekirjoittanut EU-sos.puolueen kannanoton , jonka viimeinen lause kuuluu: Eurobonds remain the best option to finance our long-term recovery.”

Ylen toimittaja käytti sanaa ”allekirjoitti”, joka siis Rinteen avustajan mukaan ei pidä paikkaansa.

Tiistaina tutkija Antti Ronkainen kirjoitti Suomen Kuvalehden blogissaan näin: ”SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne allekirjoitti viime viikolla Euroopan sosiaalidemokraattien vaatimuksen koronabondien luomisesta, mutta media ei ole kysynyt pääministeri Marinin kantaa asiaan.”

Ronkainenkin käytti sanaa ”allekirjoitti”.

Monet taloustutkijat etenkin poliittisen kartan vasemmalla reunalla kannattavat eurobondeja. Saksassa sosiaalidemokraatit (SPD) ovat silloin tällöin tukeneet niitä ja olisivat varmasti valmiimpia kuin kristillisdemokraatit ryhtymään yhteisvelkaan.

SPD:n nykyinen puheenjohtaja Saskia Esken vaati runsas viikko sitten Handelsblattissa ”suurta solidaarisuuden palomuuria”. Hän sanoi, että valtion velkojen korkoerot täytyy pitää mahdollisimman pieninä ja keinot tähän ovat ”toissijaisia”. Jos tämä ei ole vihjaus eurobondien suuntaan, mikä on.

Euroalue natisee. Koko EU natisee. Saksan kristillisdemokraatit ja siinä samalla pohjoiset euromaat saattavat ajautua lähiviikkoina hankalan kysymyksen eteen: taivutaanko eurobondeihin vai hajotetaanko koko euro?

Ilkka Luukkonen

Ilkka Luukkonen

Ilkka Luukkonen on Nykypäivän ja Verkkouutisten toimittaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt