Verkkouutiset

Antti Rinne: Ei ollut hyvä sanavalinta

SDP:n puheenjohtaja joutui selittämään puheitaan synnytystalkoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Synnytystalkoot ei ollut hyvä sanavalinta eikä tarkoitus ollut loukata ketään. Tarvitsemme Suomeen parempaa perhepolitiikkaa, Antti Rinne tviittaa.

SDP:n puheenjohtaja herätti pienimuotoista kohua puhumalla keskiviikkona puolueensa kesäkokouksessa Kouvolassa suomalaisten ”synnytystalkoista”.

– SDP tulee tämän kesäkokouksen yhteydessä esittämään joukon konkreettisia keinoja, joilla suomalaiset saadaan uudelleen synnytystalkoisiin. On sanomattakin selvää, että puolueet eivät päätä ihmisten perhesuunnitelmista. Me emme siis mene kenenkään makuuhuoneeseen tässäkään asiassa, mutta me voimme poistaa ihmisten huolia perheen perustamiseen liittyen, Rinne totesi.

Kommentti on vihastuttanut ja huvittanut sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi pitkän linjan demaripoliitikko Liisa Jaakonsaari totesi sen tuovan mieleen kolmannen valtakunnan kansallissosialismin, eli natsi-Saksan. Kokoomuksen varapuheenjohtaja, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen puolestaan sanoi, ettei hänen ikäryhmänsä kaipaa tällaisia kehotuksia Rinteeltä tai muiltakaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)