Antti Nelimarkka loi koneet muun muassa Samarinin valmistukseen.

Antti Nelimarkan Neles oli oman aikansa Nokia

Antti Nelimarkka oli yrittäjä, taiteilijasuvun ketjussa poikkeus, tekniikan Pelle Peloton.

Lähes kaiken kattavia yritysmuistelmia ilmestyy silloin tällöin, mutta harvoin saa lukea taiteilijan isänsä menestysfirmasta kirjoittamaa historiikkia. Monitaiteilija Riitta Nelimarkalla on ollut haastava tehtävä: miten kirjailla erikoisen palloventtiilitekniikan kehittäneestä menestysyrityksestä jopa iloinen tarina. Se on kokoelma perhe- ja yrityskuvia, teknisiä piirustuksia ja aikalaisten muistoja.

Kirjoittajan sukuketju on hyvin taiteilijapitoinen, johon Antti Nelimarkka (1923-1990) soveltunee hänkin kekseliäänä ja luovana personallisuutena. Hänen isänsä oli pohjalaisia maisemia maalannut tunnettu Eero Nelimarkka (1891-1977) ja veljensä Esko Tuomas, hänkin taidemaalari. Antin lapsenlapsista – siis Riitan poika – Max Seeck on kunnostautunut puolestaan dekkarikirjailijana. Sukuvikana siis luovuus ja kekseliäisyys.

Ollakseen humanistin kirjoittama, Neles Oy:n tarina on hyvin teknispitoinen. Se sisältää paljon suuntaa antavia käsin piirrettyjä laitehahmotelmia ja tiukkoja konepiirustuksia. Yrityksen toimintahistoriaa ja tuotekehitystä turvaamaan tytär Riitta kutsui koolle isänsä läheisiä työtovereita. Heistä on yksi alansa osaaja, Antti Helenius, mestaritilintarkastaja. Hän on ollut monen suomalaisen menestysyrityksen asiantuntijapalvelijana.

Helenius kertoo:

”Kuvaavaa tälle Pelle Peloton -asenteelle oli se, että kun Antti suunnitteli tätä menestystuotetta, palloventtiiliä, niin sen rakentamiseen ei ollut olemassa tehdasta, jossa sitä olisi voitu valmistaa. Niinpä Antti joutui ensin suunnittelemaan koneet, joilla venttiilejä sitten valmistettiin”.

Neleksen palloventtiilien laatu takasi kysynnän, mutta yrityksen kasvu oli pidettävä kurissa. Vauhti olisi voinut tappaa. Maksukykyinen käyttäjäkunta tarvitsi tuotteita: sellu- ja paperimassateollisuus, öljyjalostamot, maakaasu- ja petrokemia, ydinvoimalat ja nyt ajankohtainen palmuöljyteollisuus.

Sota loi ystävyyssiteitä

Nelimarkan toinen jalka oli lyhyempi kuin toinen. Sotimaan päästäkseen Nelimarkka valehteli olevansa jo 18-vuotias. Hän ei ollut kauaakaan rintamalla, kun psykoosiin joutunut tupakaveri luuli partiosta palaavaa Anttia viholliseksi ampuen tätä konepistoolilla. Kun häntä oltiin siirtämässä Ruotsiin sotasairaalaan, tohelot kantajat vielä pudottivat hänet paareilta. Jalka hajosi uudelleen.

Pian hän oppi käyttämään ja tekemäänkin korokkeen kantapäänsä alle. Sairaalareissulla hän tapasi tulevan menestysyrittäjän Jaakko Pöyryn. Sotien jälkeen alkoi jälleenrakentaminen ja sotakorvausten maksu. Maa tarvitsi osaavia insinöörejä, ja sellaisia 1940-luvun jälkipuoliskolla valmistui suuri joukko. He olivat opiskelutovereita, yhteistyökumppaneita ja miksei kilpailijoitakin.

Sota ja teekkarielämä kasvattivat miespitoisen toveripiirin, josta tosikot ja riidanhaastajat karsiutuivat ulos. Työnteko perustui ryhmähenkeen, sitkeään kehitystyöhän ja määrätietoiseen johtamiseen. Antti Nelimarkan aikaiset työtoverit ovat toki tyttären heitä haastatellessa kohteliaita, mutta kaikin puolinen luottamus oli yksi keskeinen menestystekijä.

Nelimarkka oli halukas aina suunnittelemaan ja piirtelemään luonnoksia. Joskus hän pelkäsi, että oli tehnyt niitä jopa liikaa. Liikaa ei kuitenkaan ollut siinä, kun hän opiskelukaverilleen ja ystävälleen Calle Carlsonille loi koneet tämän tuoreeseen firmaan. Tuotteesta tuli menestys, monien muistama närästysjauhe Samarin, jolla moni hoiti vaihtelevalla menestyksellä myös krapulaansa.

Antti N. alias kuningas Ubu?

Mikään terveyden perikuva Neles-tarinan päähenkilömme varmaan ollut. Kirjan kansikuvassa hän on tehtaallaan näpräämässä jotakin laitetta palttoo päällä ja ikuinen tupakkansa suussa. Jollei työ pakottanut valvomaan, siihen antoivat hauskat ystävätkin hyvän syyn. Perheen silmissä hän oli lempeä, joskin hieman despoottinen.

Hän tiesi, mihin suuntaan tuli edetä. Arkkitehti Kalle Vartola antaa toimeksiantajastaan osuvan kuvan. Antti oli suunnitellut Nelekselle uuden tehtaan, mutta loppujen lopuksi arkkitehti sai määritellä sinne vain muutamia värejä. Eli asiakas oli jopa liian nopea. Rahaa ja aikaa säästyi.

Riitta Nelimarkka kertoo isänsä nauttineen perheen keskuudessa lempinimeä Kuningas Ubu. Näytelmä on yli vuosisadan ikäinen ja se oli kuumaa teatterikamaa Suomessa jo 1960-luvulla. Teatterikokemuksesta nimi on kulkeutunut, mutta ei se oikeastaan kuvaa perheelleen turvallista hahmoa. Tuo Alfred Jarryn näytelmä peilasi muistini mukaan karmivaa, arvaamatonta tyrannia, mutta nimi olikin kotikäytössä enemmän leikkiä kuin totta.

Neles kasvoi mahtavaksi konepajaksi, 700 työntekijää ja toistakymmentä yksikköä ympäri maailman tekivät siitä halutun, kun perhe alkoi harkita sen myymistä. Antin itsensä vakaumus oli myydä se suomalaiselle, ja niinpä Rauma-Repola sen sai. Kauppa oli suuruudeltaan mittava, joten jakajat saivat melkoiset osuudet – onneksi jo aikuisiässä. Perustajansa arvoista kertoo sekin, että työntekijät pääsivät hekin kaupasta ”osingoille”.

Vuosikymmeniä myöhemmin Neles oli osa Metso Oyj:tä, irtautui siitä itsenäiseksi pörssiyhtiöksi, ja liki vuosi sitten Metso ja Outotec yhdistyvät ja että Metso Flow Contorolista tulee Neles-niminen yhtiö. Niin arvokas on tuote- ja palvelukirjoltaan tuo Neles-nimi maailmalla.

Riitta Nelimarkan kuvaus isästään, kun he menivät vastaanottamaan Tasavallan presidentin vientipalkintoa vuonna 1974:

”Muistan kuinka kävellessäni Aleksis Kiven patsaan ohi kohti Ateneumia tuona vientipalkintopäivänä tunsin faijan puolesta ikään kuin aikuisen ennen kokematon syvää iloa ja ylpeyttä. Nuorena vanhemmissaan näkee aina niin paljon epätäydellisyyttä, että on terveellistä saada ajatteluun uutta ojennusta”.

Riitta Nelimarkka: Antti & Neles ”Neles, aikansa Nokia”. Seneca 2019.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt