X
SULJE MAINOS
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

Antti Kurvinen: Jos elvytyspaketti kaatuu, kaatuvat maataloustuet

Keskustan ryhmäjohtaja vannoo, että elvyttäminen on kertaluontoista, sanovat ”lagardet” mitä hyvänsä.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoo, ettei hän ole ”kiilusilmäinen EU:n kannattaja”, vaan unionissa on valtavasti korjattavaa.

Kurvisen mielestä ”Brysselissä herrojen ja rouvien pitää katsoa pitkään ja hartaasti peiliin”.

Siitä huolimatta hänen mielestään eurooppalainen elvyttäminen on nyt paikallaan.

– Eteläpohjalaisena kepulaisena junttinakin nimittäin ymmärrän, että Suomen ja muun Euroopan talous ovat yhtä, Antti Kurvinen sanoi eduskunnassa pitäessään keskustan ryhmäpuhetta EU:n omien varojen järjestelmästä.

Kurvisen mukaan maakuntien työpaikat ovat kiinni siitä, vetääkö markkina Euroopassa. Yhdysvallat ja Kiina tekevät jättimäistä elvytystä.

– Ne kahmaloivat rahat ja työpaikat, jos täällä nyt seistään tumput suorina.

Yksittäisten maiden tukipakettien kierre uhkaisi

Kyselytutkimuksen mukaan kaksikymmentä Suomen johtavaa taloustieteilijää arvioi EU:n elpymispaketin hyödyttävän Suomen taloutta. Vastaajat arvioivat paketin vakauttaneen koko EU- ja euroalueen taloutta ja poistaneen huolia uuden eurokriisin puhkeamisesta.

– Tämä elvyttäminen on kertaluontoista, sanovat ”lagardet” ja muut mitä hyvänsä. Kesto ja käyttötarkoitus ovat selkeästi rajatut, Kurvinen sanoi viitaten Euroopan keskuspankin pääjohtajaan Christine Lagardeen, joka on ehdottanut elpymisrahaston muuttamista pysyväksi.

Hänen mukaansa perussuomalaiset jättävät sanomatta yhden asian: yksittäisten jäsenmaiden tukipaketit olisivat pulpahtaneet pintaan, jos yhteisestä elvytyksestä ei olisi päästy sopuun.

– Tukipakettien tie on aikaa sitten kuljettu loppuun. Keskustan eduskuntaryhmä ei hyväksy unionin viemistä velkojen, verojen ja uusien tukipakettien kierteeseen, Kurvinen sanoi.

Hänen mukaansa ilman kaikkia jäsenmaita koskevaa elvytystä edessä olisi ajautuminen yksittäisten jäsenmaiden tukipakettikierteeseen.

– Sanomatta jätetään myös, että elvyttäminen ja EU:n monivuotinen budjetti ovat kokonaisuus. Jos elvytyspaketti kaatuu, kaatuvat myös maataloustuet, Kurvinen varoitti.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt