Verkkouutiset

Antti Kurvinen ei pyri keskustan puheenjohtajaksi – ”En ole valmis”

Keskustan ryhmäjohtaja ilmoittaa olevansa valmis jokaisen ehdokkaan kaveriksi kiertueelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi vastikään valittu Antti Kurvinen ei pyri keskustan puheenjohtajaksi.

– En ole valmis ja aika ei ole oikea. Jokaisen ihmisen pitää miettiä ja tunnistaa, miltä paikalta juuri hän parhaiten kulloisessakin tilanteessa voi palvella yhteiskuntaa. Minun oikea paikkani, jossa parhaiten voin auttaa keskustaa uuteen nousuun, on juuri aloittamani keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajuus, Antti Kurvinen toteaa tiedotteessa.

Kurvinen kiittää saamistaa lukuisista yhteydenotoista, joissa on kehotettu asettumaan ehdolle keskustaliikkeen johtoon.

– Nämä viestit ovat häkellyttäneet ja vetäneet nöyräksi.

Kurvinen ilmoittaa, ettei hän ryhmän puheenjohtajana aio ottaa kantaa Juha Sipilän seuraajaan keskustan puheenjohtajana.

– Mutta halutessaan jokainen ehdokas saa minusta kaverin kiertueelle. Keskusta tarvitsee keskustelua ja tekemisen iloa ja riemua, Kurvinen sanoo.

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa 7. syyskuuta.

Lue myös:

Katri Kulmuni: Ajattelin pitää pienen infon huomenna

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)