Antti Kaikkonen: SDP:n ollessa hallituksessa talous supistui ja työttömyys kasvoi

Keskustaryhmyri arvostelee SDP:n toimia edellisellä vaalikaudella.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan Suomen talous menee viimeinkin parempaan päin.

– Ero edelliseen vaalikauteen on tuntuva. Kun Sipilän hallitusta kaikesta mahdollisesta arvosteleva SDP oli toinen päähallituspuolue ja sillä oli sekä valtiovarain- että työministerin salkut, talous supistui ja työttömyys kasvoi, Kaikkonen kirjoittaa blogissaan.

– Nyt talous kasvaa ja työttömyys supistuu, Kaikkonen toteaa viitaten Tilastokeskuksen tuoreisiin lukuihin.

Kaikkosen mukaan nyt on kaikin tavoin voimistettava myönteistä talous- ja työllisyyskehitystä.

– Vain työllisyyttä parantamalla voimme turvata palvelut, pitää huolta heikompiosaisista ja lopettaa velkaantumisen kestävällä tavalla.

Viimeaikaiset laivatilaukset ja metsäteollisuuden investoinnit ovat isoja piristysruiskeita Suomen talouteen.

– Ne eivät kuitenkaan yksin vielä riitä korjaamaan tilannetta. Meidän on saatava etenkin työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten investoinnit toden teolla vauhtiin, Kaikkonen korostaa.

Hänen mielestään lupaavin mahdollisuus uusiin työpaikkoihin sekä uuteen ja kasvavaan yritystoimintaan koko maassa, etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa, on biotaloudessa.

– Sen edistäminen on lähikuukausien tärkeimpiä tehtäviä. Biotaloutta on perusteltua vauhdittaa myös oikein kohdennetulla tutkimus- ja kehitysrahoituksella.

Kaikkosen mielestä huolestuttavaa työttömyysluvuissa on vieläkin nuorten ja pitkäaikaistyöttömien tilanne.

– Rohkaisen hallitusta hakemaan nuorten työttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden hillitsemiseen kokonaan uusia ratkaisuja.

– Meidän on edelleen helpotettava työllistämistä ja työllistymistä sekä jatkettava työntekoa hankaloittavan byrokratian purkamista.

Kaikkosen mukaan ensi vuoden alussa alkava perustulokokeilu on yksi mahdollisuus perusturvan uudistamisessa kannustavammaksi.

Kommentit