Verkkouutiset

Antti Kaikkonen: Pienten lasten koulu ratkaisuksi koulutuksen eriarvoistumiseen

Kansanedustaja ehdottaa esikoulun ja peruskoulun kahden ensimmäisen luokan yhdistämistä kokonaisuudeksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen esittää pienten lasten koulua ratkaisuksi koulutuksen eriarvoistumiseen ja oppimistulosten eriytymiseen.

– Esikoulusta ja peruskoulun kahdesta ensimmäisestä vuosiluokasta tulee muodostaan kokonaisuus, pienten lasten koulu, jonka aikana varmistetaan jokaisen lapsen perustaitojen riittävyys edetä pidemmälle, Kaikkonen sanoo tiedotteessaan.

Kaikkosen mukaan tutkimukset peruskoulun päättävien osaamisesta ovat huolestuttavaa luettavaa.

– PISA-tulokset ovat ensimmäistä kertaa näyttäneet oppimistuloksissa alueellisia eroja. Tyttöjen ja poikien osaamiserot ovat kasvaneet suurimmiksi mitattujen maiden joukosta. Tutkimusten mukaan osalla peruskouluista valmistuvilla on puutteita perustaidoissa kuten lukemisessa ja kirjoittamisessa. Emme voi tyytyä tähän.

Kaikkonen sanoo, että huomio on suunnattava koulutaipaleen alkuvuosiin.

– Jo ensimmäisinä kouluvuosina on tunnistettava oppimisvaikeudet, annettava tarvittava tuki ja käytävä myös perheen kanssa keskustelu lapsen kehityksestä. Tarvittaessa lapselle on myös annettava enemmän aikaa perustaitojen oppimiseen. Oppimiseroja ei saa päästää syvenemään yläluokille saakka ennen asiaan puuttumista.

– Jokaisella lapsella tulee olla tasavertaiset lähtökohdat oppia. Suomalainen peruskoulu on rakennettu niin, että siellä jokainen saa taustastaan huolimatta samat eväät elämälleen. Niin on oltava myös tulevaisuudessa. Siksi on välttämätöntä siirtyä asian surkuttelusta ratkaisujen etsimiseen, toteaa Kaikkonen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)