Verkkouutiset

Antti Kaikkonen MTV:lle: Jalkapannoista ei ole linjattu mitään

Puolustusministerin mukaan asia on neuvoteltava rauhassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden jalkapantavalvontaa ei ole käyty läpi hallituksessa.

–  Hallitus ei ole tästä asiasta mitään linjannut, Kaikkonen sanoo MTV:lle.

Sisäministeri  ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo kertoi Ylen aamussa tiistaina, etteivät jalkapantakaavailut näytä toteutuvan. Ohisalon mukaan pannat eivät asiantuntija-arvioiden perusteella palvelisi hallitusohjelmaan asiasta tehtyä kirjausta.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on arvostellut Ohisaloa kovin sanoin. Hänen mukaansa sisäministeri linjasi omavaltaisesti, ettei hallitusohjelmaa toteuteta. Kärnä luonnehti tilannetta peräti ”hallituskriisiksi”.

– Jos tämä kanta pysyy, esitän epäluottamusta ministerille. Tuki menee, hän tviittasi.

Antti Kaikkonen muistuttaa MTV:lle, että hallitusohjelmassa puhutaan teknisestä valvonnasta.

– Jalkapannat on ollut yksi selvittämisen kohde, eikä siitä todellakaan ole linjattu hallituksessa, Kaikkonen sanoo.

Asiaa aiotaan käsitellä syksyllä laittoman maahantulon torjuntaohjelman yhteydessä. Puolustusministeri on sitä mieltä, että se tulee käydä läpi rauhassa neuvotellen. Hän korostaa kuitenkin, että laittomasti maassa olevien teknisestä valvonnasta on hallitusohjelmassa kirjaus, jonka ”me katsomme olevan voimassa”.

Hallitusohjelman kirjauksessa sovittiin lakimuutoksen käynnistämisestä ”ulkomaalaislain muuttamiseksi siten, että säilöönotolle ja asumisvelvollisuudelle vaihtoehtoisena vähemmän rajoittavana ja yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisempana turvaamistoimena säädetään kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneen henkilön tekninen valvonta”.

Julkisuudessa ”tekninen valvonta” on aiemmin ymmärretty käytännössä jalkapantojen käytöksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)