Verkkouutiset

Antti Kaikkonen HS:lle: Maria Ohisalon esitys yllätti

Puolustusministerin mukaan keskusta tarvitsee lisätietoja Kreikasta mahdollisesti tuotavista turvapaikanhakijoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoo yllättyneensä sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) ilmoituksesta, jonka mukaan Suomen tulisi ottaa vastaan alaikäisiä turvapaikanhakijoita Kreikan pakolaisleireiltä.

Kaikkosen mukaan keskusta tarvitsee lisätietoja muodostakseen kantansa.

– Hallituksella ei ole asiasta neuvottelua päällä. Varmaan Ohisalo jossain vaiheessa tuo tämän asian käsittelyyn, Antti Kaikkonen sanoi Helsingin Sanomien mukaan eduskunnassa.

Puolustusministeri arvioi, ettei tilanteeseen löydy välttämättä yhteistä linjaa EU:ssa.

– Maahanmuuttopolitiikan pitää olla tasapainoista, ja on myös asioita, joissa tarvitaan kiristyksiä. Haluamme, että nekin saadaan tässä voimaan. Varmaan tästä kokonaisuudesta käydään kevään mittaan keskustelua, Kaikkonen totesi.

Sisäministeriö selvittää parhaillaan turvapaikanhakijoiden vastaanottamista. Maria Ohisalo toivoo hallituksen päättävän asiasta mahdollisimman pian.

– Ajattelen, että Suomella hyvinvoivana valtiona on mahdollisuus ja velvollisuus auttaa näitä lapsia. Olisi erittäin perusteetonta, että se määrä olisi nolla, Ohisalo sanoi tiistaina Ylelle.

LUE MYÖS:
Ministeriön mukaan Suomi päättää itse, keitä Kreikan leiriltä tuotaisiin (VU 12.2.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)