Verkkouutiset

Antti Häkkänen vakuutuslääkäreistä: Puolueeton taho antamaan lausuntoja

Oikeusministeri haluaa puolueettoman tahon antamaan asiantuntijalausuntoja lääketieteellisistä vakuutuskiistoista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Korkein oikeus (KKO) antoi viime viikolla hallitukselle harvinaisen oma-aloitteisen lakiehdotuksen asiasta. KKO on huolissaan suomalaisten oikeusturvasta, sillä tällä hetkellä kiistatilanteissa ei ole mahdollista pyytää maksutonta ja puolueetonta lausuntoa puolueettomalta asiantuntijalta. On puhuttu vakuutuslääkärien ylivallasta ja jopa mielivallasta.

Aiemmin sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira antoi puolueettomia lausuntoja, mutta lopetti sen vuonna 2011, kun tapauksia alkoi kertyä niin paljon. Viime vuonna yliopistosairaalat tekivät saman päätöksen.

– Voi olla ihmiselle äärimmäisen traagisia tapauksia, joissa puhutaan aivovammoista ja elinikäisen työkyvyn menettämisestä. Sellaisessa kamppailussa, jossa mietitään, saatko vakuutusyhtiöltä korvauksia vai et, pitää ehdottomasti olla mahdollisuus saada puolueettomia lausuntoja, oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo Uudelle Suomelle.

Asia kuuluu sosiaali- ja terveysministeriön vastuulle, mutta osin myös oikeusministeriölle. Häkkänen haluaa varmistaa, että kansalaiset voivat luottaa tuomioistuinjärjestelmään.

– Tämä tilanne täytyy saada korjattua mahdollisimman pian. Tässä ei välttämättä tarvita lainsäädäntömuutoksia näin ensituntumalta. Voi olla, että tietty ohjeistus tai sisäinen määrärahan siirto riittää, hän sanoo.

Häkkänen ei usko, että asiaa varten tarvitsisi perustaa uutta viranomaista tai asiantuntijaryhmää, mutta ratkaisu on sosiaali- ja terveysministeriön käsissä.

– Kyllä se tämän vaalikauden aikana pitää hoitaa. Se riippuu siitä, miten nopeasti STM kykenee käytännössä järjestämään asian, mutta mitä pikemmin, sen parempi. Tämä on liian suuri asia jätettäväksi syrjään ja palloteltavaksi seuraavalle hallituskaudelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)