X
SULJE MAINOS
Antti Häkkänen. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Antti Häkkänen: Suomi on metsäpolitiikassa myöhässä, yksin ja sekaisin

Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan hallituksen politiikka ei edistä kansantaloutta.

Suomi on metsäpolitiikassa myöhässä, yksin ja sekaisin, toteaa kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Häkkänen.

– Kansantalouden ja alueiden elinvoiman kannalta surkeaa politiikkaa (Sanna) Marinin (sd.) hallituksen puolueilta. Suunnan on muututtava, Häkkänen tviittaa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on samoilla linjoilla. Orpon mukaan hallituksen kannanmuodostus EU:n taksonomia-asetukseen kesti luvattoman pitkään. Hän toteaa hallituksen olevan metsäpolitiikassaan tuuliajolla.

– Komissio julkaisi esityksensä jo viime keväänä, ja lopullinen päätös tehdään muutaman viikon päästä joulukuun alussa. Miksi kanta saatiin vasta nyt? Mitä hallitus teki koko syksyn? Tällä vetkuttelulla hallitus menetti tärkeän EU-edunvalvonnan paikan vaikuttaa muihin jäsenvaltioihin, Orpo kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Hänen mukaansa asetus rajoittaisi suomalaista kestävää metsänhoitoa ja metsäelinkeinoa. Hallitus päätyi lopulta vastustamaan asetusta, mutta kanta on riitaisa. Hallituspuolueista vihreät ja vasemmistoliitto ovat liputtaneet päinvastaista kantaa.

Esimerkiksi vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo totesi Facebookissa pitävänsä surullisena, jos Suomi päätyy vastustamaan taksonomiasäädöstä.

Orpon mukaan metsäpolitiikka on kansallista ja tästä periaatteesta on pidettävä kiinni kynsin hampain.

– Komission taksonomiaesitys menee aivan liian pitkälle yksityiskohtaiseen metsätalouden sääntelyyn. Yli 13 hehtaarin metsätilat haluttaisiin tuoda erityisen ilmastoraportoinnin piiriin ilman mitään osoitettavissa olevia ilmastohyötyjä, Petteri Orpo sanoo.

Hän luonnehtii kestävää suomalaista metsäelinkeinoa taloudellisesti mittaamattoman arvokkaaksi. Se tarjoaa Orpon mukaan lisäksi välineitä ilmastonmuutoksen torjuntaan.

– Metsät eivät ole ongelma, vaan osa ratkaisua, hän toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt