Verkkouutiset

Antti Häkkänen. LEHTIKUVA/SEPPO SAMULI

Antti Häkkänen pettyi lakiin: Näin vain vaikeutetaan asumista

Huonoa uudistusta ei kannattaisi tehdä, kokoomuksen varapuheenjohtaja sanoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Antti Häkkänen on pettynyt uuden maankäyttö- ja rakennuslain valmisteluun.

Lain valmistelu on Helsingin Sanomien julkaiseman uutisen mukaan ollut keväästä asti jumissa. Hallituspuolueista erityisesti keskustalla ja vihreillä on erimielisyyksiä lain sisällöstä.

Puolueilla ei esimerkiksi ole yhteistä näkemystä siitä, miten maakuntakaavassa käsitellään viheralueita. Hallituksessa on kiistaa on myös siitä, voidaanko jokaista kaupunkia velvoittaa tekemään kaupunkiseutusuunnitelma, miten kuntalaiset voivat osallistua kaavoitussuunnitelmiin ja maankäyttöön ja miten kunnat voivat vaatia maanomistajilta korvauksia tonttien arvonnoususta.

– Tällä uudistuksella piti helpottaa rakentamista ja asumisen hintaa erityisesti kasvavilla kaupunkiseuduilla. Nyt niitä vaikeutetaan, Antti Häkkänen sanoo ja viittaa yritysten ulostuloihin, joiden mukaan laki tuntuu entisestään hankaloittavan maankäyttöä ja rakentamista.

– Kyse ihmisten ja yritysten elinympäristöstä sekä kansantalouden kilpailukyvystä. Huonoa uudistusta ei kannataisi tehdä, Häkkänen sanoo.

Lakiuudistus käynnistettiin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen toimesta keväällä 2018. Tuolloin sen tavoitteeksi kirjattiin ”alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän yksinkertaistaminen, rakentamista koskevan ohjausjärjestelmän kehittäminen sekä valmistelu-, päätöksenteko- ja toimeenpanotehtävien selkeyttäminen”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)