Verkkouutiset

Antti Häkkänen MTV:lle: SDP on irrallaan tosimaailmasta

Kokoomuksen varapuheenjohtajan mukaan hallituksen talouspolitiikka vie umpikujaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksella on ollut kaksi vuotta aikaa tehdä työllisyystoimia. Saldo on kuitenkin jäänyt laihaksi. Näin arvioi kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen.

– Talouspolitiikan arviointineuvostolta tuli viime viikolla aika varottavat viestit. Hallitus ei ole tehnyt riittävästi. Se on ainoa keino, jolla tämä hyvinvointiyhteiskunta pyörii – korkea työllisyysaste, kuten Ruotsissa, Saksassa tai Tanskassa on tehty. Sen takia työllisyystoimia pitäisi tehdä, Häkkänen sanoo MTV Uutisille.

Hän muistuttaa hallituksen tehneen jopa miinusmerkkisiä työllisyysratkaisuja.

– Osa päätöksistä on vienyt itse asiassa väärään suuntaan, eli työnteon kannusteet ovat heikentyneet. Nyt panokset kasautuvat kehysriiheen, että saadaanko siellä aikaiseksi. Tämä on aivan kohtalonkysymys.

Marinin hallitus on kipuillut työllisyystavoitteiden kanssa. Hallituksen on määrä saada Suomen työllisyysaste 75 prosenttiin vuoden 2023 loppuun mennessä. Viime viikolla huomautettiin, että tavoite on karannut arvioiden mukaan nyt jo yli 100[nbsp]000 työllisen päähän.

Samassa lähetyksessä Häkkäsen kanssa vieraillut keskustan kansanedustaja Markus Lohi toteaa hallituksen onnistuneen työllisyydessä ”kohtuullisen hyvin tähän saakka”, vaikka lisätoimia tarvitaan. Lohen mukaan keskeistä on nyt pyrkiä hallitsemaan koronaviruspandemiaa ja estämään työttömyyden kasvua.

– Siinä ollaan kohtuullisen hyvin onnistuttu. Sitten on se toinen puoli. Pitää samaan aikaan katsoa kauemmas, tehdä rakenteellisia uudistuksia, jotka edistävät työllisyyttä pidemmällä tähtäimellä. Tässä hallituksella on edessään iso urakka, Lohi sanoo.

Antti Häkkänen vastaa ympäröivän yhteiskunnan tajunneen jo ennen koronaa, että hallituksen talouspolitiikka johtaa umpikujaan.

– Menoja kasvatetaan koko ajan, mutta työllisyyspuolta ja yritystoimintapuolta ei kasvateta, hän summaa.

Häkkäsen mukaan koronaviruspandemia on aiheuttanut laajan kansallisen kriisin, jossa täytyykin ottaa velkaa. Se ei kuitenkaan ole hänen mukaansa poistanut talouden ja työllisyyden rakenteellisia ongelmia, jotka ovat kummitelleet hyvinvointiyhteiskunnan takana jo pitkään.

– Sen takia ydinkysymys kuuluu: ovatko hallituksessa kaikki puolueet tunnistaneet tämän ongelman. Nyt vaan puhutaan, mutta ei varsinaisesti tehdä mitään.

Lähetyksessä nostettiin esiin SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkysen kielteiset näkemykset edessä olevasta sopeutuksen tarpeesta. Mäkynen totesi Helsingin Sanomille talouskeskustelun pyörivän liikaa leikkaamisen ympärillä ja syytti poliitikkoja valtiovarainministeriön virkamiesten ”arvolatautuneiden” näkemysten omaksumisesta.

Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja ja taloustieteilijä Juhana Vartiainen on muistuttanut asiantuntijoiden olevan täysin eri mieltä Mäkysen näkemysten kanssa. Vartiasen mukaan ”tummanpunainen laita” on ottanut vallan SDP:ssä.

Antti Häkkänen sanoo suoraan pääministeripuolue SDP:n olevan ”irrallaan reaalimaailmasta”.

– Lähdetään sanomaan, että valtiovarainministeriön virkakunta on syypää jotenkin Suomen talouspolitiikan linjaan. Poliitikot sen ovat aiemminkin päättäneet ja edelleenkin päättävät. Toinen puoli on se, että jos SDP on nyt ainoa puolue, joka ei tunnusta näitä talouden tosiasioita.

– Väestörakenne vanhenee, tarvitaan enemmän menoja ja palveluja, ja työllisyys ei riitä kattamaan näitä menoja. Tämä ongelma on se, että SDP kuvittelee nyt juuri kehysriihen alla, että me voisimme tällaisella laajalla velkavetoisella valtion elinkeinopolitiikalla pärjätä tässä maailmassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)