Verkkouutiset

Antti Häkkänen: Miksi Suomi ei ole puolustamassa sananvapautta?

Kokoomusedustajan mukaan Emmanuel Macron on jätetty yksin islamilaista maailmaa vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen kysyi eduskunnan kyselytunnilla, missä nyt on yhtenäinen Eurooppa terrori-iskujen jälkeen.

–  Euroopassa käydään keskustelua islamilaisen maailman ja eurooppalaisten arvojen välillä — avoin yhteiskunta, ihmisoikeudet, demokratia. Missä on yhtenäinen Eurooppa? (Ranskan presidentti Emmanuel) Macron on yksin, Antti Häkkänen sanoi.

– Missä on yhtenäinen Eurooppa? Mitä Suomen hallitus on nyt tehnyt sen eteen, että Euroopan unioni toimisi yhdessä reagoiden esimerkiksi Turkin (presidentti Recep Tayyip) Erdoğanin väitteisiin, hän kysyi.

Myös kokoomuksen Ilkka Kanerva kysyi, onko hallituksella aikomusta saada Euroopan unionia toimimaan ”yhtenäisemmillä pelisäännöillä”.

– Euroopassa tehdään nyt parhaillaan silmittömiä joukkomurhia islamilaisen terrorismin nimissä. Tapetaan järkyttävällä tavalla ihmisiä tänä päivänä. Täytyy kyllä sanoa, että meidän suomalaisten tunteenilmaisut solidaarisuuden merkeissä ovat olleet aika aneemisia näiden ilmiöiden yhteydessä, Ilkka Kanerva totesi.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vastasi, että kaikki Euroopan unionin jäsenmaat ovat tuominneet Ranskan iskut.

– Meillä oli Eurooppa-neuvoston kokous, jossa annoimme yhteisen julkilausuman ja täysin yhdenlinjaisesti tuomitsimme nämä kamalat iskut. Meillä on myös ensi viikon jälkeen 19.11. Eurooppa-neuvoston kokous, jonka pääasiallinen teema on tämä koronavirustilanne, mutta varmasti siellä tätäkin kokonaisuutta sivutaan Wienin iskujen osalta, Sanna Marin sanoi.

– Itse olen lähettänyt Itävallan kanslerille Sebastian Kurzille, kollegalle, surunvalittelut ja osanottoni Itävallan iskujen uhrien omaisille ja läheisille ja koko Itävallan kansalle. On aivan selvää, että me yhdessä tuomitsemme nämä järkyttävät iskut ja seisomme yhdessä rintamassa tätä kamalaa terrorismia vastaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)