Verkkouutiset

Annika Saarikko: Yritysten verotusta ei tämä hallitus kiristä

Puoliväliriihestä keskusta odottaa linjauksia työttömyysturvan uudistamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan puheenjohtajan, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon mukaan puolueella on hallitusyhteistyölle reunaehdot.

– Hallitusvastuun tie ei ole ollut meille yksiselitteinen. Ei valinta lähteä hallitusvastuuseen eikä osa sen ratkaisuista – siitä huolimatta, että ohjelma on ollut hyvä ja hallitus on paljon mainettaan ja puheitaan parempi suhteessa kasvuun ja yrittäjyyteen, Annika Saarikko sanoi tiedotustilaisuudessa, jossa puolue esitteli tavoitteitaan huhtikuun puoliväliriiheen.

Saarikon mukaan keskustan reunaehdot lähtevät siitä, että Suomi valitsee elinvoiman, kestävän kasvun ja uudistumisen tienhaaran.

– Keskeisin reunaehto on uskallus satsata rakenteisiin ja niiden uudistamiseen. Uskallus tunnustaa tosiasiat. Se, että velkaantuminen ei voi jäädä päälle tämän jälkeen, Saarikko linjasi.

Puolueen mielestä Suomen kasvu ei voi enää koronakriisin jälkeen perustua velkavetoiseen kotimaiseen kysyntään. Keskusta haluaa luoda koko Suomeen kasvua, joka perustuu innovaatioille, osaamiselle, investoinneille ja korkealle työllisyydelle sekä vastuulliselle omistajuudelle.

Keskusta nostaisi Suomen tutkimus-, kehitys ja innovaatiopanostukset kasvu-uralle EU:n elpymisvälineen avulla. Vuoden 2023 jälkeen tki-panostuksia tulisi edelleen nostaa useilla sadoilla miljoonilla vuodessa.

Keskusta ehdottaa selvitettäväksi valtion rahastoa, jonka varat korvamerkittäisiin tutkimus- ja kehitystoimintaan. Sen varainhankinta voisi perustua joukkovelkakirjalainaan tai valtion omaisuuden hyödyntämiseen.

Päätökset 50 000 uudesta työllisestä tänä vuonna

Työllisyyttä ja samalla julkista taloutta vahvistavia uudistuksia keskusta tekisi tämän vuoden aikana yhteensä 50[nbsp]000 työllisen tavoitetta vastaavasti.

– Keskusta ei sulje toimia pois. Ainut asiaa, josta olemme linjanneet osana perhevapaauudistusta on, että me emme usko suomalaisten naisten syyllistämiseen työllisyysasteratkaisuna ja perhevapaajärjestelmän romuttamiseen, Saarikko sanoi viitaten kotihoidontukeen.

Puoliväliriihestä keskusta odottaa linjauksia työttömyysturvan uudistamiseen työttömyysjaksoja lyhentävästi, kannustavaa rahoitusjärjestelmää kuntien työllisyyspalveluihin, nuorten oppisopimusten vauhdittamista palkkakustannusten tuella sekä osatyökyisten työllistymisen uusia kansallisia rakenteita.

Puolueen mielestä paikallisen sopimisen mahdollisuuksia on laajennettava kaikissa yrityksissä.

Houkuttelevan investointiympäristön rakentamiseksi keskusta ehdottaa lupaprosessien sujuvoittamista, korkean jalostusasteen bio- ja kiertotalouden investointien ja demolaitosten tukea, biokaasutuotannon sekä vetytalouden vahvistamista sekä uusiin kärkiteknologioihin panostamista.

Keskusta esittää väliaikaista tappiotasausmallia

Keskustan mukaan suotuisan investointiympäristön luomiseksi tarvitaan myös toimia verotuksessa. Keskustan mielestä yritysmyönteistä veropolitiikkaa täytyy jatkaa.

Elpymisen vauhdittamiseksi keskusta esittää uutena toimenpiteenä väliaikaista tappiotasausmallia, jossa verovuoden tappion voi vähentää aikaisempien vuosien voitosta.

Pidemmällä aikavälillä keskustan tavoitteena on muuttaa yritysverotuksen rakennetta voimakkaammin investointeja tukevaksi. Tämä voitaisiin toteuttaa esimerkiksi siten, että yhtiöön jätettyyn voittoon kohdistuisi alhaisempi yhteisövero. Näin yrityksellä olisi selkeä kannuste lisätä investointeihin käytettävää osuutta voitosta.

Keskustan mielestä kotimaista omistajuutta on vahvistettava kasvattamalla kotimaisia pääomasijoituksia ja osakesäästäjien määrää.

Ei verojen kiristyksiä eikä kevennyksiä

Keskustan ohjelmaan ei kuulu työn tai yrittämisen verotuksen kiristäminen.

– Keskusta on tosissaan, kun sanoo, että yritysten verotusta ei tämä hallitus kiristä, Saarikko ilmoitti.

Saarikko sanoi, ettei linjaus liity mihinkään yksittäiseen veroratkaisuun, vaan toimintaympäristön ennustettavuuteen.

Myöskään merkittävään verotuksen keventämiseen ei keskustan mukaan ole nykyisessä valtion talouden tilanteessa mahdollisuuksia.

Julkisen talouden velan suhde bruttokansantuotteeseen taittuisi keskustan mukaan sen linjauksilla jo ennen vuosikymmenen loppua, jos viiden miljardin euron tavoitteesta julkisen talouden vahvistamisessa pidetään kiinni.

Keskustan mukaan finanssipolitiikkaa ei pidä kiristää kriisin keskellä, mutta valtiontalouden menokehyksistä on pidettävä kiinni.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)