Verkkouutiset

LKS 20211014 Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) eduskunnassa Helsingissä 14. lokakuuta 2021. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Annika Saarikko Suomenmaalle: Kaikki sotkut pitää siivota

Valtiovarainministeri ei uskalla luvata, että leikkaukset perutaan kaikilta edunsaajilta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi eduskunnassa toimittajille yrittäneensä ymmärtää, mitä pääministeri Sanna Marin (sd.) haluaa, kertoo Suomenmaa.

– Sitten teen esityksiä, koska yleensähän nämä kaikki sotkut pitää myös siivota ja ongelmat ratkoa, Annika Saarikko sanoi Suomenmaan mukaan.

Hänen mukaansa valtiovarainministeri on velvoitettu etsimään hallitukselle ratkaisuja pääministerin kannan pohjalta. Saarikon mukaan pääministeri on tuonut hänelle esiin kulttuuritoimijoita koskevan huolen, jonka vasemmistoliitto osaltaan julkisti jo viime viikolla.

Marin ilmoitti tänään torstaina Twitterissä, että pääministeripuolue SDP haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan. Vasemmistoliitto vaati kulttuurileikkausten perumista jo viime viikolla.

Hallitus päätti viime keväänä kehysriihessään, että rahapelitoiminnan tuottojen vähenemistä kompensoidaan ensi vuonna 330 miljoonalla eurolla. Se tarkoittaisi sitä, että edunsaajien valtionrahoitus vähenee 43 miljoonaa euroa ensi vuonna. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen (kesk.) esityksessä taiteeseen ja kulttuuriin osoitettavat varat pienenisivät 18,4 miljoonan euroa.

Saarikko kertoi tarkastelevansa ensisijaisena ratkaisuvaihtoehtona täydentävää budjettiesitystä.

– Mutta en uskalla luvata sitä, että leikkaukset sellaisenaan kaikilta edunsaajilta peruttaisiin, Saarikko sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)