Verkkouutiset

Annika Saarikko: Olen valmis ajamaan asioita päätyyn asti

Keskusta sanoo haluavansa jatkaa uudistuksia työmarkkinoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikon mukaan keskustalle Säätytalon neuvotteluissa oli kyse siitä, miten Suomen käy.

– Olemme totisessa tilanteessa. Tälle maalle piti saada aikaan kestävä tie eteenpäin. Siksi neuvottelut kestivät. Olen valmis ajamaan keskustalle tärkeitä asioita tarvittaessa päätyyn asti. Aina pitää kuitenkin pystyä sopimaan. Yksipuolisella ehdottomuudella, jota politiikassa on nykyään paljon, ei ratkaista yhteisiä ongelmia,  Saarikko sanoi vappuna.

Hänen mukaansa on kysyttävä, miksi Suomessa on väännetty työttömyysturvasta 1990-luvulta asti? Työttömyysturvan uudistamista kannustavammaksi on yritetty eri vaalikausina ja erilaisilla hallituspohjilla sekä työmarkkinapöydissä. Aina on ollut eri syitä, miksi uudistukset eivät ole edenneet.

– Kärjistäen voi sanoa, että työmarkkinajärjestöt eivät ole kyenneet löytämään työelämäuudistuksista vuosikausiin yhteistä säveltä lukuun ottamatta koronan keskellä tehtyä kriisipakettia. Mistä tämä kertoo?

– Näen, että työmarkkinoita pitää uudistaa tasapainoisesti evoluution ja sopimisen kautta eikä revoluution kautta. Itse uskon, että uudistaminen aiemmin on parempaa kuin myöhemmin. Näin uudistukset voidaan rakentaa tasapainokseksi ja niiden voimaantulolle voidaan antaa aikaa, Saarikko sanoo.

Hänen mukaansa työmarkkinoilla sopimisen tapojen on muututtava, kun maailma muuttuu.

– Työelämää ja työmarkkinatoimintaan koskeva lainsäädäntö on luotu toisenlaisessa ajassa. Paikallaan pysyminen ei ole keskustan vaihtoehto. Onnistuessaan paikallinen sopimustoiminta tarjoaa yritysten tarvitseman joustavuuden ja työntekijöiden haluaman turvan siten, että työllisyys ja kilpailukyky vahvistuvat, Saarikko sanoo.

– Paikalliseen sopimustoimintaan kaikissa yrityksissä tarvitaan selkeät pelisäännöt osapuolten välille ja luotava tasapuoliset neuvotteluasetelmat. Liittotason ja paikallisen tason välille on löydettävä oikea tasapaino, hän jatkaa.

Saarikon mielestä etätyön vaikutukset on huomioitava myös työlainsäädännössä esimerkiksi työhyvinvointia koskien.

– Kannustan suomalaisia työnantajia sopimaan paikallisesti työntekijöiden kanssa korona-aikana saatujen kokemusten perusteella, kuinka etätyötä voidaan tehdä enemmän niillä työpaikoilla, missä se on mahdollista. Tämä vaatii myös muutosta johtamiseen ja tapaan johtaa itseään omassa työssään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)