Verkkouutiset

Annika Saarikko vappuna. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Annika Saarikko: Helppoja säästökohteita ei ole

Tieteestä vastaava ministeri puolustaa hallituksen leikkauspäätöksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) puolustautuu hallituksen tiedeleikkauksiin kohdistuvaa arvostelua vastaan. Hän sanoo, ettei helppoja säästökohteita ole.

– Säästöjä joudutaan kohdentamaan myös tieteeseen, joka toki kärsii myös Veikkauksen tuottojen alenemisesta. Etsimme parhaillaan ministeriössä keinoja kohdistaa säästöt tavalla, joka suojelisi mahdollisimman hyvin perustutkimusta, Saarikko kirjoittaa Twitterissä.

Yliopistojen rehtorineuvosto Unifi kertoi tiistaina Saarikon paljastaneen korkeakoulujen seminaarissa, että opetus- ja kulttuuriministeriö leikkaa tutkimuksen rahoitusta. Unifi laskee, että leikkausten suuruus on 35 miljoonaa euroa ja että ne kohdistuvat ennen kaikkea tieteeseen.

Saarikko vahvistaa, että opetus- ja kulttuuriministeriöön kohdistuvat 35 miljoonan euron säästöt vuodesta 2023 alkaen. Sen lisäksi Veikkauksen rahoitus tieteelle vähenee.

Hallitus päätti viime viikolla puoliväliriihessä toisaalta kasvattaa budjetin menokehyksiä, toisaalta leikata menoja 370 miljoonalla eurolla. Leikkausten ulkopuolelle jätetään koulutus, terveyspalvelut ja sosiaaliturva, joten säästöt pitää etsiä ministeröissä muista kohteista, Saarikko muistuttaa.

– Säästöpäätökset aiheuttavat ymmärrettävästi kritiikkiä ja pettymystä. Tutkimus, kehitys ja innovaatiotoiminta ovat edellytys Suomen menestykselle. EU:n elvytyspaketti tulee helpottamaan tieteen rahoituksen näkymää tulevina vuosina, samoin TKI-toimintaa tukevat veropäätökset.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)