Verkkouutiset

Päästöjä lisääviä isoja liikennehankkeita ei pidä tehdä, sanoo Anni Sinnemäki. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Anni Sinnemäki: Uusi autoilutunneli ei poistaisi ongelmia vaan siirtäisi niitä

Apulaispormestari sanoo, että Helsinkiin on tulossa kilometrihinnaltaan seudun kallein liikennehanke.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) sanoo, että jos niin sanottu Sörnäistentunneli rakennetaan, autoilun määrä lisääntyy.

– Tämän seurauksena me emme ratkaise ongelmia, ainoastaan siirrämme niitä. Vaikka tunnelin kohdalla autoilu sujuisikin, kasvanut autojen määrä siirtää ruuhkat sinne, mistä tunneliin ollaan ajamassa, eli lähimpiin kaupunginosiin, Sinnemäki kirjoittaa Facebookissa.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi tiistaina tunneli hankesuunnitelman äänin 8 – 5. Tunneli etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn Kokoomuksen, SDP:n, Perussuomalaisten ja RKP:n äänillä. Vihreät ja vasemmistoliitto vastustivat tunnelia. Lopullisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto. Tunneli yhdistäisi Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien.

Sinnemäki sanoo, että autoilun lisääntymisen takia tunnelin ilmastovaikutukset nousevat liian suuriksi. Hän moittii myös rakentamiskustannuksia, jotka nykyarvion mukaan ovat 180 miljoonaa euroa. Hänen mukaansa ne kuitenkin nousevat vielä.

– Sörnäistentunnelin pohjoisen suuaukon hinta on kohonnut jo 70 prosenttia kaavavaiheen suunnitelmasta, mikä on suurempi nousu kuin esimerkiksi Länsimetrolla. Kilometrihinnaltaan siitä on tulossa koko seudun kallein liikennehanke.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)