Verkkouutiset

Anni Sinnemäki järkyttyi: Kanahaukka söi variksen valtioneuvoston katolla

Apulaispormestari kertoo lintuhavainnon saaneen hänet koko päiväksi pyörälle päästään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr.) on julkaissut Facebookissa runollisten mittasuhteiden kauniin mutta raadollisen päivityksen erikoisesta kaupunkitapahtumasta.

Hän kertoo seisseensä aamulla lapsen sukset ja sauvat kainalossa Helsingin Kruunuhaassa suojatiellä ja lapsen kävelleen perässä.

– Ritarikadun yläpuolella edessäni kauempana varikset kuulostavat ja näyttävät äkkiä täysin levottomilta, ne lentävät edestakaisin nopeammin kuin tavallisesti ja huutavat hermostuneina. Sitten Ritarikadun yläpuolella kohti hallituskatua lentää iso harmahtava lintu kynsissään varis. Katson kaikkia lintuja suu auki, mietin samaan aikaan, onko isoja lintuja kaksi, eivät kai ne voi olla lokkeja, eiväthän lokit syö variksia ja iso lopuksi lintu tuntuu lentävän kohti minua ja nostan kasvojeni eteen sen käden jossa ei ole suksia, Anni Sinnemäki kuvailee.

Seurueen vietyä lapset matkalleen ja palatessa kohti Senaatintoria ”levottomat varikset huusivat taas”. Valtioneuvoston linnan katolla näkyi lintu.

– Linnusta näkyi vain osa räystään takana, mutta se selvästi söi saalistaan. Linnun pää oli pieni, mutta kun sen muu ruumis näkyi, ymmärsi että se oli itse asiassa valtavan kookas.

Sinnemäki kertoi kuulleensa, että Katajanokan kasinon viereisessä kuusessa asuu kanahaukkapari.

– Tuijotimme lintua, toistelimme ääneen sen tuntomerkkejä ja kuuntelimme variksia jotka huusivat surullisina linnan katon ympärillä. Yksi variksista seisoi kanahaukan lähellä savupiipun nokassa, se kai oli jättämässä hyvästejä, Sinnemäki kertoo.

– Olin vähän pyörällä päästäni melkein koko päivän, etsin kanahaukan Luontoportista, se näytti melko yksiselitteisesti linnulta, jonka olimme nähneet. Iltapäivällä pääkaupunkiseudun yhteistyöryhmä kokoontui, enkä tiedä olinko vielä silloinkaan toipunut kanahaukasta, lapsista suksineen tai siitä, miksi kanahaukka söi varista juuri valtioneuvoston linnan katolla. Oi linnut.

Anni Sinnemäen mukaan ”tässä koko tapahtumasarjassa mulle ehkä ihmeellisin asia oli se yksi varis, joka seisoi piipun päällä katolla todella lähellä kanahaukkaa joka söi saalistamaansa varista. Että se toinen varis ymmärtää, että se voi olla vaikka kuinka lähellä, koska kanahaukka ei nyt saalista mitään ja jostain syystä se on päättänyt olla ja seisoa siinä vieressä. Ihmeellinen ruumiinvalvojaistunnelma. Tai siltä se musta vaikutti”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)