Verkkouutiset

Anneli Jäätteenmäki: Suomen kannattaa olla mukana puolustusyhteistyön tiivistämisessä

EU-yhteistyötä on europarlamentaarikon mukaan tehtävä niillä alueilla, jotka hyödyttävät jäsenmaita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan unioni on perustamassa europarlamentaarikko Anneli Jääteenmäen (kesk.) mukaan puolustusbudjettia, josta rahoitetaan ensivaiheessa puolustustutkimusta, mutta tarkoitus on vauhdittaa puolustusteknologian kehittämistä ja jäsenvaltioiden yhteisiä hankintoja.

– EU-yhteistyötä on tehtävä niillä alueilla, jotka hyödyttävät jäsenmaita. Suomen kannattaa mielestäni olla mukana puolustusyhteistyön tiivistämisessä muiden EU-maiden mukana, Jäätteenmäki sanoo Vantaan Sanomien blogissaan.

Jäätteenmäen mukaan Euroopan unionilla on jo pitkään ollut yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa, mutta tähän asti on kehitetty ainoastaan yhteistä kriisinhallintavalmiutta. Pidemmälle ei ole edetty Britannian voimakkaan vastustuksen vuoksi.

– Yhteistyön tiivistämisen ohella on muistettava, että ulkopolitiikka ei ole vain puolustuspolitiikkaa. Hyvin hoidettu ulkopolitiikka ja hyvät naapurisuhteet ovat parasta puolustusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)