Verkkouutiset

Anne Berner puolustaa liikenneuudistusta: Samalla rahamäärällä saadaan enemmän

Liikenne- ja viestintäministerin mukaan maaseudun kurittaminen ei ole vaihtoehto.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Päädyimme ehdottamaan liikenneverkon hallinnointiin valtionyhtiötä, sillä se lisäisi toiminnan tehokkuutta. Yhtiö pystyisi kehittämään liikenneverkkoa pitkäjänteisemmin kuin valtio, mikä tehostaisi väylänpitoa ja investointeja. Näin samalla rahamäärällä saataisiin enemmän, ja yhtiö voisi ottaa lainaa tarvittaessa, Anne Berner kirjoittaa blogissaan.

Ministeri huomauttaa myös, että myös ulkomainen liikenne saataisiin maksujen piiriin.

– Esittämämme uudistukset ovat sellaisia, joiden uskon pitävän Suomen liikenneverkon kansainvälisen kehityksen eturintamassa. Samalla voidaan vastata tiukkoihin päästötavoitteisiin, joihin on joka tapauksessa keksittävä ratkaisu yhtiöittämisestä huolimatta.

Berner harmittelee kaupungin ja maaseudun välille esitettyä vastakkainasettelua, jota on valmistelun aikana hänen mukaansa pyritty välttämään.

– Yksityisauto on monen kansalaisen ainoa mahdollinen liikkumismuoto. Syrjäseutujen todellinen ongelma on teiden rappeutuminen, jota uudistuksilla pyrimme torjumaan.

Ministerin mukaan keskimääräisesti suomalaisautoilijoiden kustannukset eivät nousisi nykyisestä, mutta yksilöllistä vaihtelua on paljon.

– Autoilijan pitää voida vaikuttaa kuluihinsa valinnoillaan. Meidän tehtävä on tukea tätä kehitystä ja huolehtia, että asetelma on kaikille oikeudenmukainen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)