Verkkouutiset

Anne Berner MTV:lle: Olen edelleen innostunut tuomaan keinoja liikenneuudistuksiin

Liikenneministeri sanoo olevansa tottunut siihen, että hänen uudet pohdintansa kohtaavat rajua arvostelua.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk) kommentoi MTV:n haastattelussa, että missään nimessä ei kannattaisi keskeyttää työtä, joka liikenneväyläselvityksen eteen on tehty.

– Mutta kun otetaan niin keskeinen palikka kuin autovero siitä pois, niin se romuttaisi laskelmat ja vääristäisi laskurit, niin ei ole oikein jatkaa sellaista selvitystä, ministeri sanoo.

Hän myöntää olevansa harmistunut poliittisesta takaiskusta:

– Olen tottunut siihen, että kun esitän uusia pohdintoja, saan niihin täyslaidallisen päälleni. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin on käynyt. Nyt täytyy vain nousta ylös ja katsoa, mitä itse voin tehdä paremmin. Miten voin palvella paremmin niissä asioissa, joihin itse uskon ja joiden tiedän olevan Suomen kannalta hyviä.

Kysymykseen siitä, onko Bernerillä motivaatiota jatkaa liikenneministerinä, hän sanoo olevansa edelleen innostunut siitä, että pystyy tuomaan liikennepolitiikkaan paljon erilaisia keinoja uudistuksiin.

– Meidän täytyy aidosti valmistautua tulevaisuuden näkymiin ja mahdollisuuksiin: kuten robottiautot, ne tulevat nopeammin kuin kuvittelemmekaan, Berner sanoo.

Hänen mukaansa pääministerin ja hallituskumppaneiden on keskusteltava siitä, miten hallituskumppanit ovat toimineet suhteessa toisiinsa.

– Itse haluaisin katsoa eteenpäin ja rakentaa yhteistyötä. Yhteistyön tulee olla laajempaa, myös oppositiopuolueet tulee ottaa tiiviisti mukaan, Berner sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)