Verkkouutiset

Anna-Maja Henriksson haluaa jatkaa puheenjohtajana

Henriksson (r.) toivoo puolueen kasvavan koko Suomessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen (RKP) puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson asettuu ehdolle jatkokaudelle RKP:n puheenjohtajaksi Vantaalla 26. syyskuuta järjestettävässä puoluekokouksessa.

– Haluan todella mielelläni jatkaa RKP:n johdossa, Henriksson toteaa tiedotteessa.

Henrikssonin mukaan viimeisin puoluebarometri, jossa 39 prosenttia suomalaisista kertoo suhtautuvansa tällä hetkellä myönteisesti RKP:hen sekä kevään aikana tullut myönteinen palaute ovat vahvistaneet odotuksia tulevasta.

– Tämä antaa meille valtavan hyvät eväät ensi vuoden kunnallisvaaleissa ja olen erittäin motivoitunut johtamaan RKP:tä kohti vaalivoittoa, Henriksson toteaa.

Henriksson haluaa puolueen kasvavan koko maassa ja kertoo puolueen kunnallisvaaliehdokkaita olevan tulossa lisää ympäri Suomen.

–  Toivon, että tulevissa vaaleissa kaikista suomalaisista tuntuisi luonnolliselta ja turvalliselta äänestää RKP:tä, riippumatta omasta äidinkielestä. Siksi meillä tulee seuraavissa kunnallisvaaleissa olla ehdokkaita ympäri Suomea, monella uudella paikkakunnalla. Meidän tulee olla läsnä suuremassa osassa Suomen kuntia kuin koskaan aikaisemmin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)