Verkkouutiset

Anna-Maja Henriksson budjettiriihestä: Maratonjuoksu edessä

Oikeusministeri varautuu siihen, että neuvottelut venyvät keskiviikolle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

RKP:n puheenjohtajan, oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin mukaan hallituksella on valtavasti asioita, joita pitää käydä vielä läpi budjettiriihessä.

– Mehän ei juosta pikamatkaa nyt, vaan meillä on maratonjuoksu edessä, Anna-Maja Henriksson sanoi saapuessaan Säätytalolle neuvotteluihin tänään tiistaina aamulla.

Neuvotteluja käydään aiemmasta tiedosta poiketen viisikon eli hallituspuolueiden puheenjohtajien ja valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) kesken. Koko hallitus kokoontuu budjettiriiheen myöhemmin tänään.

Henrikssonin mukaan neuvotteluita tarvitaan vielä ja asiat ovat vaikeita, mutta hän sanoi uskovansa, että ratkaisujakin varmasti syntyy päivän aikana.

Henriksson kertoi varautuvansa siihen, että neuvottelut venyvät huomiselle keskiviikolle.

– Lähden siitä, että on niin paljon asioita, että menee huomiseen. Mutta ihmeitähän on tapahtunut aikaisemminkin, Henriksson sanoi.

Opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoi menevänsä neuvotteluihin hyvillä mielin.

– Siihen asti jatketaan, kunnes ollaan valmiita, Andersson sanoi.

Hänen mukaansa eilen sujui ”ihan hyvin”.

Sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo sanoi, että niin monta asiaa on pöydällä, että kaikki pitää saada päätökseen ja sitten vasta kaikki on päätetty.

-Lähinnä nyt pistetään asioita pakettiin ja yritetään saada valmiiksi, Ohisalo sanoi.

Ohisalon mukaan energiaverotuksesta pitää löytää sellainen kokonaisuus, joka on ilmaston ja ihmisten kannalta hyvä, mutta ”tottakai” teollisuuden kilpailukyvystä pitää pitää huolta.

Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko saapui myöhässä neuvotteluihin Säätytalolle, eikä hän antanut toimittajille kommentteja.

LUE MYÖS:

Sanna Marin: Poikkeuksellisen hankalia kysymyksiä pöydässä
Matti Vanhanen: En ole yhtä optimistinen

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)