Verkkouutiset

Anna Kontula: Pitää päättää, kuka saa oikeuden omaan autoon

Kansanedustajan mukaan ilmastonmuutos on luokkakysymys.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Anna Kontulan mukaan jatkossa on ratkaistava, missä määrin kulutusta jatkossa säädellään hinnalla ja normeilla. Kontula toteaa ilmastonmuutoksen olevan luokkakysymys.

– Pelkkien hiiliverojen käyttö johtaa hintojen nousuun, jolloin kulutus keskittyy maksukykyisille. Normisäätelyllä onnistuu resurssien jako enemmän tarpeen mukaan, mutta tuskin ilman tiukkaa kontrollia, jossa siinäkin on ongelmansa, Anna Kontula kirjoittaa Aamulehden kolumnissaan.

Kontula selventää ajatustaan tulevaisuudessa tarvittavista päätöksistä ja sääntelystä.

– Siis pelkistäen: kenellä pitää olla jatkossa oikeus yksityisautoon, syrjäseuduilla asuvalla liikuntavammaisella vai sillä, jolla on varaa sähköautoihin ja päästökompensaatioihin, hän kysyy.

– Ja kuinka suuri osa vähennyksistä kuuluu rikkaalle lännelle, jonka hiilipäästöt henkeä kohden ovat köyhiin maihin nähden moninkertaiset, Kontula jatkaa.

Hänen mukaansa ratkaisu on ”jonkinlainen kompromissi”, mutta se ei ole helppo.

Kontula jatkoi keskustelua kirjoituksestaan myöhemmin twitterissä. Siellä Kontulalle muun muassa todettiin, etteivät syrjäseudun vammaisen oikeus autoon tai varakkaamman sähköauto sulje toisiaan pois.

– Ei, ne nimenomaan sulkevat toisensa pois: sellaista mahdollisuutta ei ole, että yksityisautoilun määrä pysyy ennallaan, kunhan autot vaihdetaan sähköautoiksi, ja samalla lämpeneminen pysäytetään 1,5 asteeseen. Pitää valita, Kontula vastasi.

Kun Kontulaa arvosteltiin toteamalla, että hänen mukaansa ”valtiolla olisi oikeus päättää kenellä saa olla auto ja kenellä ei”, vastasi Kontula kuitenkin kysymällä, että ”kuka on puhunut valtiosta”.

Anna Kontulan mukaan mikään maa ei ole tähän mennessä onnistunut saamaan taloutta kasvuun ja kokonaispäästöjä miinukselle samanaikaisesti. Hänen mukaansa tämä viittaa siihen, että välttämättömät ilmastotoimet edellyttävät talouden nolla- tai miinuskasvua. Kasvulle rakennuissa yhteiskunnissa tämä johtaa Kontulan mukaan valtaviin ongelmiin kuten palkkatyöttömyyteen, köyhyyteen, leikkauksiin ja todennäköisesti myös konflikteihin.

LUE MYÖS:

Anna Kontula vastaa: Ihmiset eivät hyväksy, että autoilua on vähennettävä

Edit 17.11.2018 klo 14.21: Lisätty myöhempää Twitter-keskustelua asiasta ja Kontulan myöhemmin tulleen tarkennuksen jälkeen otsikosta poistettu sana valtio.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)