Verkkouutiset

Anna Kontula: ”Suomi tekee läheistä yhteistyötä ISIS:n ilmavoimien kanssa”

Vasemmistoliiton kansanedustaja kysyy Suomen osallistumisesta ISIS:n vastaisiin harjoituksiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomi osallistuu lokakuussa Naton Trident Juncture 2015 -suurharjoituksiin kuudella Hornet-hävittäjällä ja 150 sotilaalla. Kirjallisen kysymyksen jättäneen kansanedustaja Anna Kontulan (vas.) mukaan kyse on ”aktiivisesta ja pitkälle menevästä ulkomaisesta harjoitustoiminnasta Naton ja sen jäsenmaiden kanssa, jonka on tarkoitus vastata ISIS-terroristijärjestön uhkaan Pohjois-Afrikassa”.

Anna Kontula huomauttaa harjoituksiin osallistuvan Turkin pommittavan ISIS-järjestöä vastaan taistelevia kurdijoukkoja. Hänen tietojensa mukaan iskuissa on kuollut yhdeksän ISIS:n taistelijaa ja 400 kurdia. Osa kuolleista on siviilejä. Kansanedustajan mielestä Turkki rikkoo YK:n mandaattia muiden Nato-maiden tuella kohdistamalla iskut kurdijoukkoihin.

”Suomi ei voi Naton kumppanimaana seurata sivusta kurdeihin kohdistuvaa väkivaltaa. Keväällä 2015 Suomi päätti osallistua ISIS:n vastaiseen ja Yhdysvaltojen johtamaan turvallisuussektorin koulutusyhteistyöhön Irakissa. Erityisen ristiriitaisen tilanteesta tekee se, että osa operaation tarkoitusta on tarjota koulutustukea samaisille kurdijoukoille, joita Turkki nyt Naton tuella pommittaa”, kysymyksessä todetaan.

”Osallistumalla Nato-johtoiseen harjoitukseen Turkin kanssa Suomi hyväksyy hiljaa kurdeihin kohdistuvat väkivaltaisuudet. Ei ole kestävää, että Suomi tekee läheistä yhteistyötä järjestön kanssa, joka käytännössä toimii ISIS:n ilmavoimina”.

Anna Kontulan varsinaiset kysymykset kuuluvat ”aikooko Suomi tuomita Turkin ilmaiskut ISIS-terrorijärjestöä vastaan taistelevia kurdijoukkoja vastaan” ja ”miten puolustusvoimien lisääntynyt kansainvälinen harjoitustoiminta Naton kanssa tukee Suomen asemaa sotilaallisesti liittoutumattomana maana”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)