X
SULJE MAINOS

Anna Kontula: En millään jaksa kuunnella köyhien keskinäistä rääpimistä

Vasemmistoliiton kansanedustaja on ärsyyntynyt pienituloisten keskinäisestä kateudesta.

Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) kirjoittaa kotisivuillaan, että huippupalkkojen ja optioiden kuittaaminen on epäoikeudenmukaisuutta, josta sopiikin natkuttaa. ”Kansalaisten kritiikki eliitin etuoikeuksia kohtaan on ehkä voimatonta, mutta sitäkin ymmärrettävämpää”, hän toteaa.

”Sen sijaan en tahdo millään jaksaa kuunnella pienituloisten keskinäistä rääpimistä. Sellaisia köyhiä, joiden mielestä suurin yhteiskunnallinen epäkohta on jonkin toisen köyhän nauttima vaatimaton etuoikeus”, Anna Kontula kuvailee kateutta.

”Vai mitä pitäisi ajatella eläkeläisestä, joka itse nostaa vain osittain omista palkkatuloista kertynyttä eläkettä, mutta kutsuu työtöntä ’loiseksi’? Tai vanhempainrahaa saavasta kotiäidistä, jonka mielestä opintotuki on ’herranpenikoiden biletysrahaa’? Ja oikeus matkustaa kaupungin busseilla maksutta lastenvaunujen kanssa, se tietenkin ärsyttää tasapuolisesti kaikkia”, hän jatkaa.

Kansanedustajan mukaan usein pienituloisempien katkeruus toisten mälläyksestä perustuu virheellisille tiedoille, mutta kun niitä yrittää korjata, kiukku sen kun vain syvenee.

”Eivät paheksujat halua kuulla, miten vaarallista olisi liikkuvassa autossa jättää vaunut keskiosaan rahastuksen ajaksi. Eikä heitä kiinnosta, että se naapurissa asuva somali käy vuorotöissä, ei sille sossu ole uutta toyotaa ostanut”.

Kontulan mielestä kokoaikaisen työelämän ulkopuolella olevat ihmiset on jaettu ryhmiin, joiden toimeentulo määräytyy hieman toisistaan poikkeavin ehdoin. Monimutkaisessa järjestelmässä jokainen voi hänen mukaansa kokea vääryyttä.

”Näin ihmiset saadaan hajotettua toisiaan kyräileviin kuppikuntiin, jotka eivät kykene muodostamaan yhteistä vaatimusta vaurauden reilummista jakoperusteista”, vasemmistoliiton kansanedustaja analysoi Hajota ja hallitse -otsikoidussa kirjoituksessaan.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt