Verkkouutiset

Animalian kalakampanja järkyttää – ”sekopäinen tempaus”

Keskustan kansanedustajan mukaan ihmistä ei voida irrottaa luonnon ravintoketjusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eläinsuojelujärjestö Animalian tuore ”kalarakas” -kampanja järkyttää keskustan kansanedustaja Mikko Kärnää. Kampanja pyrkii nostamaan esiin kalojen oikeuksia ja ettei ”täysipainoiseen ruokavalioon tarvita kalaa tai muita eläimiä”. Kalat ovat järjestön mukaan yksilöitä.

Kärnän mukaan kyseessä on ”luonnosta vieraantuneiden kaupunkilaisten sekopäinen tempaus”. Hänen mielestään myös vihreiden valtavirtapolitiikka on siirtynyt pelottavan lähellä samaa ajatusmaailmaa.

– Eläinoikeusjärjestöjen tavoitteena on lopettaa paitsi kotimainen eettinen ja ekologinen lihantuotanto, myös metsästys ja kalastus, jotka ovat takuulla parhaita ja kestävimpiä tapoja hankkia ravintoa. Ihmistä ei voida irrottaa luonnon ravintoketjusta ja riistan sekä villikalan hyödyntämättä jättäminen olisi ekotuhlausta parhaimmillaan, Kärnä sanoo tiedotteessaan.

Kansanedustaja pitää paradoksaalisena, että luonnonsuojelu- ja eläinoikeusjärjestöjen unelmien Suomessa ihmisellä ei tunnu olevan oikeutta elää ja olla osana luontoa.

– Animalialla erityisesti on käynnissä jatkuva hyökkäys pohjoissuomalaista elämäntapaa vastaan. Tämä voidaan melkeinpä tulkita rasismiksi suomalaisia tuottajia, metsästäjiä ja kalastajia kohtaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)