Verkkouutiset

Anders Tegnellin edeltäjä arvostelee Ruotsin sortuneen toiveajatteluun

Koronaviruksen ilmaantuvuus naapurimaassa on lähes kymmenkertainen Suomeen verrattuna.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnellin ajamaa koronavirusstrategiaa on arvosteltu yhä voimakkaammin syksyn aikana.

Tehtävässä vuoteen 2013 toiminut Annika Linde huomauttaa Tegnellin ennustaneen, että Ruotsi tulisi selviämään toisesta aallosta monia muita maita helpommin jo kertyneen immuniteetin avulla.

Koronatartunnat kääntyivät arviosta huolimatta lokakuussa jyrkkään nousuun. Maassa on vahvistettu yhteensä lähes 178 000 Covid-19-tapausta ja 6 164 kuolemaa.

Euroopan tautikeskuksen mukaan koronan ilmaantuvuusluku on Ruotsissa 100 000 asukasta kohden 511,9, mutta Suomessa vain 54,8.

– Toiveajattelu on ohjannut Ruotsin päätöksentekoa liian pitkään, eikä pahimpia ennusteita ole uskottu. Viranomaiset ovat toimineet hitaasti koko kriisin ajan, Annika Linde sanoo Daily Telegraph -lehdelle.

Anders Tegnell myönsi viime viikolla, ettei epidemia ole kehittynyt kesäisten ennusteiden mukaisesti. Uusista rajoitustoimista päätettiin vasta lokakuun 20. päivänä.

Annika Linden mukaan kokoontumisia olisi pitänyt rajoittaa ja maskisuositus antaa jo loppukesästä, jolloin koronavirus ei olisi iskenyt vastaavalla voimalla tavanomaisen flunssakauden aikana.

Pääministeri Stefan Löfven on ilmoittanut uusista kokoontumisrajoituksista kärjistyneen epidemiatilanteen vuoksi. Hän kehotti ruotsalaisia välttämään kuntosaleja, kirjastoja ja vapaa-ajan kokoontumisia.

– Tilanne tulee heikentymään. Kaikkien on tehtävä velvollisuutensa ja otettava vastuuta viruksen leviämisen pysäyttämisestä, Löfven sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)