Verkkouutiset

Anders Tegnell: En ole huolissani Ruotsista

Valtionepidemiologin mukaan virus ei ole käyttäytynyt kuten muut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vahvistettujen koronatartuntojen määrä on kasvussa eri puolilla Eurooppaa ja huoli toisen korona-aallon mahdollisesta vyörymisestä mantereen yli vahvistuu.

– En ole huolissani Ruotsista, mutta se on hyvin surullista niille maille, joihin virus on vaikuttanut, sanoo Ruotsin koronatoimia johtava valtionepidemiologi Anders Tegnell Aftonbladetille.

Ruotsi on itse Euroopan johtavia tartuntamaita.

Tegnellin mukaan on vaikea sanoa, onko lisääntyneissä tartuntamäärissä kyse toisen aallon alkamisesta.

– On vaikea tietää, onko kyse toisesta aallosta, koska tämä virus ei ole käyttäytynyt samalla tavalla kuin muut virukset. Koronatartuntapiikkejä on havaittu tietyissä paikoissa, kuten työpaikoilla. Piikkejä on myös sellaisilla maantieteellisillä alueilla, joissa tartunnat eivät ole aikaisemmin levinneet laajalti. Ehkä ne ovat yhteydessä siihen, että monissa maissa on purettu laajasti sulku- ja rajoitustoimia.

Esimerkiksi Kataloniassa tartuntamäärät ovat jälleen kasvaneet paljon. Muun muassa Norja ja Britannia ovat ottaneet uudelleen käyttöön karanteenitoimet Kataloniasta kotimaahan palaaville matkustajille.

Tegnellin mukaan Ruotsin ei tarvitse turvautua karanteenitoimiin ruotsalaisten lomamatkailijoiden kohdalla, vaikka matkustajat palaisivat alueilta, joilla koronatartunnat ovat lisääntyneet.

– Me emme ole toimineet tällä tavalla. Ihmiset voivat pysyä vapaaehtoisesti kotona, jos heillä on oireita. Meidän ei tarvitse muuttaa sitä.

– En ole huolissani Ruotsin osalta. En usko, että se (lisääntyneet tartunnat useissa maissa) vaikuttaa meihin kovin paljon.

Kotimaahan palaavien ruotsalaisten ei tarvitse ryhtyä erityistoimenpiteisiin.

– Meidän arviomme mukaan matkustaminen ei ole tämän moottori. Niissä maissa, joissa tartuntamäärät ovat kasvussa, kyse on maan sisäisestä leviämisestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)