Verkkouutiset

Anders Tegnell: Delta-muunnoksesta voi tulla dominoiva Ruotsissa

Professori pitää koronan neljättä aaltoa mahdollisena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Intian koronavirusmuunnoksena tunnetusta Delta-muunnoksesta voi tulla dominoiva variantti Ruotsissa, Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell sanoo Svenska Dagbladetille.

Syy liittyy muunnoksen ominaisuuksiin. Delta-muunnoksen on arvioitu olevan jopa 60 prosenttia tartuttavampi kuin aiemmat variantit. Se voi myös kilpailla muiden varianttien kanssa.

SvD:n mukaan ilmassa on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan merkkejä siitä, että uusi koronaviruksen muunnos voisi johtaa infektion leviämiseen Ruotsissa. Viimeksi sama tapahtui alfa-variantin eli niin sanotun koronan brittimuunnoksen kohdalla, jonka leviäminen johti viruksen kolmanteen aaltoon.

– Olen samaa mieltä siitä, että tilanne näyttää hieman samalta kuin vuoden alussa britti-muunnoksen kohdalla, vaikka tilanne ei todennäköisesti etene yhtä pikaisesti kuin silloin, Tegnell sanoo ja lisää:

– Mutta nähtäväksi jää, mitä se tarkoittaa tartunnan leviämisen kannalta.

Ruotsissa on tällä hetkellä 207 vahvistettua Delta-variantin aiheuttamaa tartuntaa. Niistä suurin osa on todettu Värmlannin maakunnassa.

Tukholman yliopiston matematiikan professori Tom Brittonin mukaan on olemassa riski sille, että muunnos johtaa neljänteen aaltoon Ruotsissa. Tämä on hänen mukaansa mahdollista siitäkin huolimatta, että koronan leviäminen on ollut nyt jyrkässä laskussa.

Britton vertaa tilannetta koronan kolmannen aallon leviämiseen, jonka takana uskotaan olleen alpha-variantti eli niin sanottu koronan brittimuunnos.

– Arvioni perustuu siihen, että kolmannen aallon aihuttaneen alfa-muunnoksen sanottiin olevan 50 prosenttia tartuttavampi kuin aiemmat variantit, hän sanoo.

Variantti on jo aiheuttanut useita paikallisia tartuntaryppäitä esimerkiksi Britanniassa maan hyvin edenneestä rokotehankkeesta huolimatta. 99 prosenttia Britannian koronatapauksista on nykyään Delta-muunnoksen aiheuttamia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)