Verkkouutiset

Näin Kim Jong-un ja Donald Trump pelastavat kasvonsa

Korean niemimaalla vellova liennytyksen ilmapiiri tarjoaa USA:lle ja Pohjois-Korealle mahdollisuuden perääntyä räjähdysherkästä tilanteesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Korean niemimaan tilanne on ollut erittäin kriittinen viime syksystä lähtien. Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ovat uhkailleet toisiaan kovin sanoin. Koreoiden välit ovat olleet kireät Pohjois-Korean ydinohjelman vuoksi. Kim Jong-un on sanonut pitävänsä ydinpelotetta hallintonsa turvatakuuna.

PresidenttiTrump on puolestaan sanonut harkitsevansa ennaltaehkäisevän iskun tekemistä Pohjois-Koreaan, jos talouspakotteet eivät saa Kim Jong-unia luopumaan ydinaseohjelmastaan.

Pyeongchangin olympialaiset toivat Etelä-Korean ja Pohjois-Korean välille kuitenkin odottamatonta liennytystä, ja maat ovat pyrkineet parantamaan suhteitaan diplomaattisen ratkaisun löytämiseksi.

Liennytyksestä huolimatta Pohjois-Korean on sanottu pelaavan aikaa jatkaakseen ydin- ja ohjusohjelmiensa kehittämistä.

Samaan aikaan monet asiantuntijat ovat varoittaneet Yhdysvaltain mahdollisen iskun vakavista seurauksista Korean niemimaalla. Yhtälöstä ei pidä unohtaa myöskään Kiinaa, joka suurella todennäköisyydellä ei jäisi katsomaan sotilaallisia toimia sivusta.

Usko liennytyksen jatkumiseen ja suhteiden paranemiseen otti kuitenkin tällä viikolla ison askeleen eteenpäin. Kim Jong-unin kanssa Pjongjangissa tällä viikolla neuvotelleen eteläkorealaisen delegaation mukaan Pohjois-Korea on ”ilmaissut selkeästi valmiutensa luopua ydinaseista”.

Pohjois-Korean sanotaan tehneen selväksi, ettei sillä olisi mitään syytä säilyttää ydinaseitaan, mikäli sotilaallinen uhka Pohjois-Korealle poistetaan ja sen turvallisuus taataan. Pohjoiskorealaisten kerrotaan viestittäneen myös valmiudestaan hyllyttää ydinkokeet ja avata dialogin Yhdysvaltojen kanssa.

Kimin uusimmassa avauksessa voi olla kyse siitä, että Pohjois-Korea pyrkii perääntymään kriisistä menettämättä kasvojaan.

Usean asiantuntijan ja loikkarin mukaan maalle asetetut pakotteet ovat rokottaneet eristäytynyttä valtiota voimakkaasti ja kasvattaneet ahdinkoa ennestään. Siten vuodenvaihteessa alkanut liennytys voi tarjota mahdollisuuden lopettaa äärimmäisyyksiin asti kohonnut vihanpito.

Kim on pystynyt osoittamaan ydin- ja ohjuskokeillaan maanmiehilleen ja kansainväliselle yhteisölle, että hän pystyy ainakin teoriassa laittamaan kovan kovaa vastaan. Nyt voisi olla oikea aika rauhoittaa tilannetta. Pakotteiden kuristaman maan resurssit ovat kuitenkin rajalliset, ja seinä tulee väistämättä vastaan ennemmin kuin myöhemmin.

Pyrkimykset kohti diplomaattista ratkaisua ovat myös Yhdysvaltain ja sen liittolaisen Etelä-Korean etu. Näin on etenkin presidentti Trumpin hallinnon kohdalla.

Trumpin aggressiivinen, jopa vihamielinen suhtautuminen Pohjois-Koreaan ei ole jäänyt huomaamatta ja on aiheuttanut suurta hämmennystä. Näin Trump on osoittanut kannattajilleen, että maailman ainoa supervaltio ei taivu vaan pitää kiinni globaaleista intresseistään loppuun asti. Mahdollisiin sotatoimiin johtava isku ei kuitenkaan palvelisi sen etuja.

Näin ollen Korean niemimaalla vellova liennytyksen ilmapiiri ja Kimin uusi avaus tarjoavat myös USA:lle mahdollisuuden perääntyä räjähdysherkästä tilanteesta menettämättä kasvojaan.

Tilanne Korean niemimaalla ei ole kuitenkaan ohi, ja edessä on vielä useita haasteita diplomaattisen ratkaisun löytämiseksi ja tilanteen rauhoittamiseksi.

Kärkäs ja eristäytynyt Pohjois-Korea tulee olemaan myös jatkossa ongelma kansainväliselle yhteisölle. Lyhyellä aikavälillä sodan uhkan heikkeneminen olisi kuitenkin Korean niemimaan ja sen välittömässä läheisyydessä olevien valtioiden sekä USA:n etu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)